Intiassa ensi kertaa maaliskuussa 2007

Tällä sivulla myös:
Iän mukanaan tuomaa varmuutta
Taksiautoilua
Nähtävyyksiä ja turistin elämää
Delhi tutuksi
Epilogi

Prologi

Tuli sitten työn puolesta tarve lähteä Intiaan. Matkan valmisteluihin oli niukahkosti aikaa, joten lippuvarausten lisäksi sai jännäillä viisumin hankintaa. Työmatkalle tarvitsee bisnesviisumin. Kuvia, kutsuja ja fakseja, sähläystä lähetystön kanssa, ja lopulta saa näyttävän lätkän passiinsa. Prosessi kestää muutaman työpäivän ja lähetystö on Helsingissä eli matkustamiseni Intiaan alkoi toistuvilla visiiteillä Helsinkiin.

Lentolaukkumääräykset ovat entistä tiukemmat ja arvoituksellisemmat, joten päätin sitten varautua laukulla jonne saa tarvittavan kuvauskaluston ja työläppärin tehoakuilla. Tätä kirjoittelen nyt paluumatkalla Intian ilmatilassa, akussa on jäljellä kapasta 84% ja ajasta 6:10, joten suht järeistä batskuista on kyse ja sinällään pieni työläppärini on suht pullea. Lisäksi nyt piti saada laukku jota voi sitten muutenkin käyttää kameralaukkuna ja joka täyttää toukokuussa 2007 entisestään pienenevät matkustamolaukkunormit.

Laukkuun piti siis saada survottua Canon EOS 5D paristokahvalla, 24-70/f2.8L, Sigman 70-300, 50/1.8, 580EX salama, Lenovo X60s läppäri järeimmillä akuilla sekä Arctic Butterfly yms. Lenspen ja suodinrompetta. Reichmannin oppien mukaan matkustamoon kallis ja rikkoontuva, akut ja laturit ruumaan. Aika monessa paikassa saa viedä läppärin ja laukun matkustamoon, joten läppäri pitää saada äkkiä laukusta ulos punnitusten osuessa kohdalle. Lisäksi läppäri halutaan toisinaan läpivalaista erikseen. Tiukin näkemäni kokonaispaino näille kahdelle on 12 kg, josta laukku max 8 kg. Näiden alle piti siis päästä. Huh!

Vaihtoehdot olivat äkkiseltään jokin reppu tai olkalaukku. Repulla ei tekisi mun tapauksessa mitään lentokoneen ulkopuolella, sillä tykkään olkalaukusta josta saa vauhdissa kameran ulos ja toisaalta äkkiä piiloon. Kameralla oli kiirettä molempiin suuntiin tälläkin reissulla. Pikaisella tutkimisella päädyin varsin kalliiseen vaihtoehtoon, Billinghamiin. B&H Photovideo pystyi toimittamaan heräteostokseni viidessä työpäivässä Nykistä Lempäälään. B&H ei petä koskaan. Hovihankkija. Suosittelen. (Hinta on dollarin nykykurssilla (2007) (USD< 0.8 EUR) suunnilleen dollarihinta euroina, sisältäen rahdit ja tullit. Eli 500 dollarin kapistus on Suomessa tullit, verot ja rahti maksettuna 500 euron kapistus.)

Vielä tuli sättäiltyä Intiasta juuri palaavan kaverin kanssa valaistus- ja kuvausolosuhteista paikan päällä. Tarvitaan kuulemma laajakulma ja valoa on liikaa. Laajakulmaan suhtauduin hieman varauksella sillä se vääristää ahtauden ja tungoksen tuntua, epäilin 24-70mm kakkulan istuvan taas rungossani 99 prosenttia kuvista. Valoon suhtauduin vakavammin Madeiran kokemusteni jälkeen. Taivas paloi todella helposti puhki ja sille voisi periaatteessa tehdä jotakin. Jotakin oli tässä tapauksessa pyöröpolarisaatiosuodin, jollainen laadukkaana ja 77mm kierteellä maksoi melkoisesti. Mutta kun kuvata vaan pitää.

Iän mukanaan tuomaa varmuutta

Finskin Dubain loikan jälkeen oli aikaa riittävästi Dubain lentokentällä (kuvaus kielletty). Yö meni pääosin Dinersin loungessa torkkuen, siivoojat koettivat kyllä kopistella tuolejamme mutta ei se suomipoika siitä nouse jollei erikseen sanota. Aamulla sitten toinen loikka Bangaloreen Air Indian koneella.

Lentoemo tuli miltei tyhjän koneen käytävää pitkin vilttejä jakaen. Vieruskaveri koetti ilmaista ettei moista tarvitse, mutta viltti tuli. Minä ehdin sanoa "No thank You", mutta vastaus oli viltti ja "Put it down." Kohta sama rouva paarusti käytävää viinakärryn kanssa. Koetin saada oluen ja viskin. Vain toisen sai ja valitsin sitten viskin. Äiti kaatoi sitten ihan pokkana viskiä muovimukin täyteen, antoi toisen lasin ja sanoi "Pour half of it there." Ja sama vieruskaverille ilman kysymyksiä. Hetkeä myöhemmin ruokavalinnat olivat "Vegetarian and chicken", ja vieruskaverin valittua "Chicken" sain minäkin kanaa ilman eri kysymyksiä. "Iän mukanaan tuomaa varmuutta", totesi vieruskaveri äidistämme. Söimme kanat sitten se viski ruokajuomana.

Hyvän pystynousun jälkeen alkoi jo Bangalore lähestyä. Lentokenttä oli yllättävän pieni ja rähjäinen.

Taksiautoilua

Matkakumppanini arvasi jo etukäteen mitä tuleman pitää, mutta minulla oli kulunut jonkun aikaa viime reissusta tämän tyyppisille seuduille eli Beijingiin. Taksikuski halusi nähdä minne olimme menossa, katsoi paperista nimen ja sanoi tietävänsä missä on "Royal Orchid Central". Vei sitten meidät toiseen saman ketjun hotelliin ja väitti että me sanoimme väärin! Ite se sen kupongin katsoi... No toisella yrityksellä perille. Ihan koko pyydettyä summaa ei matkakumppanini suostunut maksamaan täysin tarpeettomasta saitsarista Bangaloren yössä noin 24 tunnin matkustamisen jälkeen.

Firman konttorille mentiin sitten kolmen väärän paikan kautta seuraavana aamuna. Tunti kului 20 minuutin matkaan. Soitto aina ihanalle ja palvelevalle firman sihteerille auttoi kuskiparan perille. Kuski antoi numeronsa ja käytimme samaa autoa muutaman päivän kun äijä tiesi nyt lopulta sekä hotellimme että konttorimme.

Eräänä iltana lähdimme tuttuun tapaan samalla taksilla konttorilta hotellille ja jankkasimme koko matkan että illalla sitten mennään "Sultan Sahib Singh" ravintolaan "Forum Mall" -ostoskeskukseen:
- Tiedätkö missä on "Sultan Sahib Singh" -ravintola? Se on "Forum Mall" -ostoskeskuksessa.
- Yes, Sir. Kyllä tiedän, Sir.
- Meillä on siellä illallinen.
- Juu, hienoa, Sir!
- Kauanko sinne kestää ajaa hotellilta?
- 15 minuuttia, Sir.
- No sitten voitaisiin lähteä hotellilta sinne ravintolaan kello 19:15 että ollaan ajoissa, sopiiko?
- Yes, Sir!
- Mennään siis nyt sinne hotelliin ja sitten tänään kello 19:15 sinne "Sultan Sahib Singh" -ravintolaan "Forum Mall" -ostoskeskukseen.
- Yes, Sir!
---
19:10 astelemme hotellista ulos ja taksikuski sieltä jo iloisesti huitookin.
- "Sultan Sahib Singh", please. Mennään nyt sinne ravintolaan.
- Yes, Sir!
20 minuutin ruuhkassa seisoskelun jälkeen kuski kysyy pokkana että "Mihin mennään?" Sanattomat suomalaiset selittävät että sinne ravintolaan, ihan niinkuin puhuttiin ja aikakin sovittiin. Pystyin sentään maksamaan piikin pois ja sanomaan ukolle että olemme pettyneitä, meillä on tapaaminen ison pomon kanssa ja nyt olemme myöhässä sinun takiasi. Mutta meille ei koskaan oikein selvinnyt että minne ihmeeseen se äijä meitä kyöräsi, seisoimme ruuhkassa matkalla ihan väärään suuntaan ne 20 minuuttia jotka olisi pitänyt matkustaa sovittuun ravintolaan. Käsittämätöntä.

Seuraavana aamuna otimme eri taksin. Kerroin hotellin respassa avuliaalle aulajampalle minne olemme menossa. Taksi järjestyy. Sekä aulajamppa että kuski kertovat kuorossa että kuski tietää paikan. Yritän kertoa kuljettajalle että minne olemme menossa, mutta aulajamppa keskeyttää: "Vanha mies, tietää hyvin!" Siis matkaan. Pääsimme jälleen kerran tutustumaan paikkaan jossa firman konttori oli aiemmin. Ja konttorille myöhässä. Kukahan näille voisi opettaa kadun nimen ja talon numeron käsitteet?

Nähtävyyksiä ja turistin elämää

Kävimme Bangaloren keskustassa erikoisessa "Bangaloren Palatsissa". Rakennus osoittautui erikoiseksi tyylitelmäksi Windsorin linnasta. Palatsissa asui ymmärtääkseni vieläkin joku kuninkaallisten sukulainen, mutta pääosa palatsista oli avoimena turisteille. Kaivaessani kameraa esiin pihalla, alkoi rynnäkkökiväärillä aseistettu vartija huutaa minulle. "Ei saa kuvata." Huh, kamera äkkiä laukkuun ja lempeä turistihymy naamalle. "Paitsi jos on lupa." Täh? Luvat lunastettuamme kiersimme palatsia, kuvasimme ja ihmettelimme.

Osa Bangaloren Palatsin tiloista oli hienossa kunnossa, osa käsittämättömän ränsistyneitä romuvarastoja. Saimme kolmen hengen ryhmälle henkilökohtaisen oppaan, joka kuljetti meitä huoneesta toiseen halki palatsin. Saavuimme aivan ilmeisesti makuuhuoneeseen, kun huoneessa kerran oli kookas sänky. Ränsistyneessä huoneessa asiantunteva oppaamme kertoi, että "Huone on kuningattaren makuuhuone ja seinäpaperit ovat Kiinasta." Ihmetellessämme ränsistynyttä huonetta ovelle saapui jo seuraava porukka. Seuraavan porukan opas tuli samaan huoneeseen ja kertoi ihan pokkana omilleen: "Tämä on kuninkaan makuuhuone ja seinäpaperit ovat Japanista." Meni päällimmäinen uskottavuus tarinoista kertaheitolla, vaikkei meidän oppaallamme ilmekään värähtänyt. Erikoisinta oli palatsikierroksella kuitenkin että meille näytettiin myös hylätyn oloisia osia palatsista, huoneita joissa seinäpaperit roikkuivat, huoneita täysin tyhjillään ja huoneita joissa tavaraa oli varastoitu lattiasta kattoon asti.

Intialaisilla on kova tarve näyttää parastaan. Saimmekin jo kotopuolen intialaisilta listan Bangaloren parhaista ravintoloista ja yökerhoista sekä näyttävimmistä nähtävyyksistä. Bangaloren Palatsi kuului näyttävimpien nähtävyyksien listalle, ja siitä meille kertoivat myös paikalliset. Kun sitten pääsimme vastaamaan että olimme jo käyneet siellä, se ei enää ollutkaan mitään vaan meidän olisi nähtävä Mysore. Pikaisella googlettamisella Mysore paljastui jonkinlaiseksi paljon palatseja sisältäväksi kaupungiksi noin sadan kilometrin päässä, mutta sinne ei valitettavasti tällä reissulla aika enää riittäisi. Seuraavalla kerralla sitten, se on koko päivän keikka tässä liikenteessä. Mitähän sitten pitää nähdä kun Mysore on nähty?

Takseja mielenkiintoisempi kokemus on autoriksha. Eräänlaisen mopotaksin takapenkille mahtuu kaksi ja kuljettaja pujottelee ihmeen sujuvasti kuormansa määränpäähän jokseenkin turvallisen oloisesti. Vähemmän hurjapäisistä turisteista kyyti voi tuntua vaaralliselta, mutta liikenne Intiassa eroaa kovasti meikäläisestä. Aamun ruuhkassa näimme paitsi lehmiä myös naisen työntämässä banaanikärryjä ja nopeammat väistivät näitä sujuvasti. Liikenne vain soljuu eteenpäin eikä ketään koeta tukkeena.

Ruokailut kannattaa keskittää parempiin paikkoihin jos siihen suinkin on varaa. Hotellista saanee hyviä neuvoja, sillä Intialaisilla on kova tarve näyttää parastaan. Taksi- ja rikshakuskit sen sijaan haluavat ajaa ja saada rahat asiakkaan tuonnista jonnekin tuttuun paikkaan, joten heihin ei välttämättä kannata luottaa. Vastaantulijoilta puolestaan voi saada hyviä neuvoja, meidät neuvottiin kaupungin trendikkäimpään yökerhoon heti ensimmäisenä iltana (The 13th Floor). Yökerho oli toki listallammekin. Parhaissa paikoissa syömiseen menee noin 1000 rupiaa (20 EUR), sillä syö sitten jo ihan mitä vaan. Alkuruoan, pääruoan, jälkiruoan, pullotolkulla olutta ja viiniä laseittain tai puoli pulloa. Halvimmillaan sitten pääsee todella halvalla, työmaaruokalassa sapuska maksoi 30 rupiaa (0.60 EUR). Paremmissa paikoissa voisi arvata olevan paremman hygienian, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Paikalliset mahataudit ovat todella julmia suomalaiselle.

Delhi tutuksi

Ensimmäinen loikka paluumatkaa oli Bangaloresta Delhiin, ja seuraava loikka olisi ollut sitten Helsinkiin. Lento oli ensin myöhässä 10 tuntia, viiden minuutin päästä jo 12-14 ja lopulta noin 21 tuntia. Vietimme aikaa Delhin Shangri La -hotellissa, jossa ainakin puitteet olivat kunnossa. Henkilökuntaa oli yölläkin paikalla hyvin ja ravintola auki. Ei kun syömään kahdeltä yöllä, nälkä kun oli melkoinen. Viimeisenä työpäivänä oli jäänyt lounaskin väliin ja kello oli jo aamuyön puolella.

Alkoholitarjoilu oli jo loppunut, joten luovuuttamme hieman koeteltiin.
- Saako täältä ravintolasta olutta?
- Valitettavasti ei, Sir, alkoholijuomien tarjoilu on loppunut, Sir!
---
Ei muuta kun tarjoilija uudelleen pöytään:
- Voisimmeko kuitenkin ajatella että vielä voisi myydä meille pari olutta ja viskiä?
- Ei, Sir, valitettavasti ei, Sir.
---
Hetken pohtimisen jälkeen tarjoilija pöytään:
- Voisimmeko tilata olutta ja viskiä huoneeseen?
- Kyllä, ja siellä on minibaarikin, Sir.
- Voisimmeko ajatella että olemme nyt huoneessa ja saisimme tänne ravintolaan olutta ja viskiä?
- Ei, Sir, valitettavasti ei, Sir.
---
Nyt alkoi lamppu hiljalleen syttyä, ei muuta kun tarjoilija jälleen pöytään:
- Entä voisimmeko saada nämä tilatut ruoat huoneeseen, jonne voi tilata olutta ja viskiä?
- Kyllä, Sir, tottakai, Sir!
Hehee, luovuus palkitaan. Ei kun huoneeseen syömään vaan.

Seuraavana päivänä palvelushenkilökunnan runsaus yllätti miesten vessassa. Vessavisiitin jälkeen yksi kaveri aukaisee ihan pokkana vesihanan, pumppaa kävijälle saippuan ja ojentaa pyyhkeen. Tätä ei koe Suomessa.

Seuraavana päivänä kävelimme hieman Delhissä. Heti kun pysähtyy, tulee kauppias ja perässä kerjäläinen. Liike on tärkein. Jotenkin hyökkäävämpää tuo rikshakuskien touhu, samoin kauppiaiden. Näkee että täällä on paljon turisteja.

Visiittimme Delhissä osui kansainväliseksi naisten päiväksi. Vahingossa osuimme naisten päivän mielenosoitukseen, josta valitettavasti en ymmärtänyt puheista mitään. Voimakas aksentti ja onneton äänentoisto tekivät tehtävänsä. Plakaateista ja banderolleista sentään ymmärsi millä asialla naiset paikalla olivat.

Epilogi

Kirjoittelen tätä tarinaa sairaslomalla. Ehdin juuri ja juuri mukaan perheemme talvilomalle Vuokattiin ja menomatkalla popsimani kolmen buranan jälkeen kuume oli yhä iltapäivällä 39 astetta. Siis Kajaanissa suoraan ensiapuun. Turistiripuli kuulemma, tarkempi seloste tulee joskus myöhemmin viljelyiden jälkeen. Tauti on todella raju, voimat ovat vähissä vaikka antibiotti pureekin hyvin. Onneksi ei sentään ollut malariaa, vaikka kuume olikin malarialukemissa.

Kahden viikon sairaslomasta oli varmaan kaksi päivää sellaisia ettei tuntenut itseään ihan kammottavalla tavalla sairaaksi. Mutta ohi se tauti vaan meni, eikä sen syystä saatu mitään selvyyttä.

Reissujutun viimeistely jäi sitten alkutalveen, mutta tässä tämä nyt lopulta on. Ja jatkoksi voi lukea seuraavan reissun matkakertomuksen, tästä selvisi sitten kuitenkin ihan parissa kuukaudessa.