Satelliittipuhelimen käyttämisessä vaelluksella on pari haastetta: hinta ja virta.

Hinta nyt on mikä on, laitteet ovat piehenkön ryhmän ammattikäytön työvälineitä. Prepaidilla voisi vaikuttaa hintaan, ilmeisesti jenkeistä löytää edullisempia prepaid-SIMmejä. Tämä tietenkin vaikuttaa vain ulos soitettuihin puheluihin, satelliittikalikkaan soittaminen on aina varsin tyyristä. Ja prepaidilla puhelinnumero ei välttämättä säily samana pitkään.

Virtaongelmaan ei vielä pari vuotta sitten ollut järkevää ratkaisua, akut kun ovat varsin kalliita ja isomman virtalähteenä käytettävän akun kantaminen taas liian painava ratkaisu. Iridium-puhelin syö aika lailla virtaa ihan vaan päällä ollessan, ja vielä paljon enemmän puhelin aikana. Toiminta-ajat ovat ensimmäisten NMT-käsipuhelinten luokkaa, jos joku niitä vielä muistaa: käytännössä tunti puhetta tai vuorokausi päällä. Aurinkokennot ovat kuitenkin kehittyneet harppauksin ja nyt löytyy vaelluskäyttöön useita kohtuuhintaisia ratkaisuja.

Aurinkokennon ja Li-Ion akun sisältäviä paketteja löytyy parista kympistä lähtien, ja ihan Clas Ohlsonista alkaen. Näillä paketeilla onnistuu monenlaisen pikku laitteen lataaminen, mutta Iridium valitettavasti haluaa 6 volttia sisään näissä paketeissa yleisen reilun viiden voltin sijaan. Näitä paketteja ladataan pitkään (esim. 17 tuntia) auringossa ja ulkoisen laitteen lataaminen tapahtuu sitten tunnissa parissa paketin sisältämästä akusta.

Toinen hieman tyyriimpi mutta monikäyttöisempi ratkaisu on henkilöautojännitteen aurinkopaneeli. Näistä saa ulos reilun 12 volttia ja tupakinsytytinadapterilla voi ladata ihan mitä vaan (kunhan on se laitekohtainen tupakinsytkäriadapteri). Paneelit ovat kookkaampia ja antavat enemmän virtaa, mikä tietenkin onkin tarpeen kun välivarastona toimivaa akkua ei ole.

Iridium 9555 PowerFilm-paneelissa latauksessa

Hommasin aikani surffailtuani varuste.netistä PowerFilm-merkkisen aurinkopaneelin. Malliston pienimmällä (F15-300N) tehoa on 5 wattia, mikä tarkoittaa noin 300 mA virtaa hyvällä auringonpaisteella. Ilman kuormaa mittasin jännitteeksi digitaalisella yleismittarilla reilut 15 volttia eli henkilöauton auton jännitteiden alueella ollaan. Sillä pitäisi onnistua lataaminen jos virta on edes suunnilleen luvatut 300 mA. Virtaa en vaivautunut mittaamaan kun sitä ei noista liittimistä ihan helpolla mittaa. Paneeli taittuu monin kerroin, se on joustavaa materiaalia ja virtajohdon päässä on tupakinsytkärinaaras. Se on “weather resistant”, mitä se sitten tarkoittaakaan. En taida sitä nyt ihan sateessa liottaa, mutta ilmeisesti se on suunniteltu kenttäkäyttö mielessä. Kauas on tultu lasisista jäykistä ja painavista paneeleista. Painoa värkillä on vajaat 200 grammaa eli painon puolesta vehje mahtuu mukaan vaellukselle. Mittakaavaa voi arvailla kuvasta, Iridium-kalikka on ensimmäisten GSM-puhelinten kokoluokkaa. Jonkinlainen suojarasia tuolle pitänee etsiä ettei se nyt pelkästä tiukkaan pakkaamisesta hajoa. Tai sitten laitan sen repun sivutaskuun. Lenkeistä tuon voi periaatteessa ripustaa repun päällekin jos pitää kulkiessa ladata.

Annoin Iridiumin akun kulua sen verran että paristoindikaattori hieman putosi ja laitoin puhelimen lataukseen. Aurinkopaneeli latasi päällä olevaa puhelinta parissa tunnissa sen verran että akku oli jälleen täysi. Keli oli helteinen ja pilvipoutainen eli ihan kirkkaalta taivaalta aurinko ei paistanut kuin välillä, välillä taas eri vahvuisten pilvien läpi. Arvioisin että Suomen kesässä tällä saa pidettyä Iridiumin hengissä jos pitää puhelimen päällä aamuin illoin leirissä ja paneelissa kiinni mahdollisuuksien mukaan.

Noksun matkapuhelin (E72) latautui myös mukavasti samoissa testiolosuhteissa. Tupakinsytkäriadapterina oli aito Nokia, mutta sillä ei liene suurta merkitystä. Voin siis suositella myös sähköttömälle mökille jos siellä perinteiset matkapuhelinverkot kuuluvat.

Tämä lähtee mukaan tämän vuoden vaellukselle.

Edit: käyttökokemuksia

Opin että aurinkopaneelin käyttäminen edellyttää auringonpaistetta.

Reissussa oli kolme varsin sateista päivää ja kolme enempi aurinkoista päivää, ihan keskiarvokelit siis heinäkuun Lappiin.

Jos ilma on kovin pilvinen, auringonvalo epäsuoraa tms. aurinkopaneelin teho on vaatimaton. Ladattava laite ilmeisesti kuitenkin aloittaa lataamisen kun laite näkee latausjännitteen. Digitaalivempeleet käynnistyvät ainakin osittain pystyäkseen lataamaan varsin haastavia Li-Ion-akkuja. Käynnissä ollessaan laitteet käyttävät virtaa, ja mikäli käytetty virta ylittää aurinkopaneelista tulevan virran laitteen akku itse asiassa tyhjenee. Olemattomalla virralla tapahtuvaa latausyritystä ei ole huomioitu digitaalilaitteiden latausalgoritmeissa.

Käytännössä normaalin oloisella reissulla sai pidettyä Iridiumin mukavasti hengissä lataamalla sitä aamuin illoin sään salliessa. Muuta ei sitten ehtinytkään ladata, olin ottanut mukaan neljä AA-akkua latureineen mutta sen setin kokeilemiseenkaan ei aika riittänyt. Kartta-GPS (Garmin Oregon) söi noita akkuja noin kaksi päivässä, joten latauskapasiteettia olisi tarvittu melkoisesti lisää niiden lataamiseksi joka ilta/aamu, erityisesti kun kelit eivät aina latausta mahdollistaneet.

5 Watin paneelilla siis lataili Iridiumia koko lailla sen minkä puhuikin. Tavallisen GSM-kännykän lataaminen onnistuisi varmasti sekin, Iridium kun on paljon pahempi virtasyöppö.

MSR:n “Draken”, Dragonfly, alkoi osoittaa ikääntymisen merkkejä ja samalla kun etsiskelin varaosia etsin myös vaihtoehtoja tuolle monipolttoainekeittimelle. “Draken” lempinimi tuli aikanaan suihkumoottorin kaltaisesta metelistä, keittimen ääni oli aika yllätys läsnäolijoille monipolttoainekeitinten ollessa vielä suht harvinaisia silloin kun sen aikanaan hommasin kahdeksan vuotta sitten.

Primus Eta Solo myyntipakkaus ja kaasupänikkä

Varaosatilanne oli vähän kehno sillä keittimestä oli tullut uusi versio jo joitakin vuosia sitten. Toisaalta keitin oli vähän liian iso yhdelle hengelle viikon vaelluksella, joten tutkailin avoimesti vaihtoehtoja. Vaellusporukkani on vähän kutistunut siitä kun tuon keittimen aikanaan hommasin.

Huomio kiinnittyi Primuksen Eta Soloon ja kun ei tuo niin järin kallis ollut niin ostin siten Prismasta keittimen ja yhden kaasupanoksen. Värkki on saanut hyviä arvosteluja pikaisen netissä surffailun perusteella.

Kotona avasin paketin ja oikeastaan ainoat kysymyksiä herättävät kohdat olivat määräys siitä mitä kaasua keittimellä saa polttaa sekä kattilan keinomateriaaleista tehdyn lämpösuojan käyttö. Kaasun pitää olla tyyppiä “2206″. “2206″ ei kerro kaasupurkista paljoa, lisäksi butaani-isobutaani-propaani-seos (englanti) oli käännetty butaani-propaani-seokseksi (suomi). Hankkimani Primuksen kaasupurkin kyljessä ei missään lue “2206″ vaan purkit on koodattu 2206-alkuisilla koodeilla, joissa pari viimeistä numeroa koodaavat ilmeisesti pänikän kokoa. Vaeltajan harhauttamiseksi purkissa lukee isolla “0036″.

Molempiin kysymyksiin vastaus löytyi kyllä myyntipakkauksesta: Paketin kuvassa keittimessä on juurikin ostamani kaasupänikkä, tulet päällä ja lämpösuoja kiinnitettynä. Ruåtsalaisten logiikka lienee että näkeehän tuon kuvasta… :O)

Viime reissulla päätin syödä jatkossa vain pussiruokaa (“lisää vain vesi pussiin”) joten Solo sopii tuon tyyliseen kokkailuun erinomaisesti. Ainoastaan aamupuuro on tarkoitus keittää keittimen mukana tulevassa tuopin muotoisessa astiassa.

70-luvun kaasukeittimet toimivat butaanilla. Viileillä keleillä (yksinumeroisia lämpöasteita) butaani ei oikein jaksa höyrystyä, vaan aito Camping Gaz -merkkinen keittimemme paloi hädin tuskin havaittavalla sinisellä liekillä. Kerran tuli repäistyä vajaa purkki keittimestä ja nestemäinen butaani roiskui pitkin poikin. Butaani-isobutaani-propaani-seoskaasun etuna on matalampi höyrystymispiste eli seoskaasu höyrystyy vielä nollassa ja keitin on siis käyttökelpoinen tuossa lämpötilassa. Kaasupänikkä myös jäähtyy kaasun höyrystyessä, se on hyvä huomioida matalimmissa käyttölämpötiloissa. Nykyisissä kaasupäniköissä on myös venttiili, joka mahdollistaa pänikän irrottamisen keittimestä ja lämmittämisen kylmänä yönä vaikka makuupussissa.

Yksin vaellellessa keittettävät vesimäärät ovat pieniä. Puolesta litrasta tulee aamupuuro, pussimuonaan vettä menee vajaasta neljästä desistä puoleen litraan per annos. Puolesta litrasta tulee pari mukia suodatinkahvia. Pieni keitin on siten varsin riittävä yksinvaeltajan tarpeisiin.

Keittimessä on mukana 9 desin vetoinen tuopin muotoinen astia, joka naksautetaan keitinosaan kiinni. Tuopin pohjassa on lämmönsiirtoripa, jolla kaasuliekistä otetaan mahdollisimman hyvin teho irti. Tuulisuojan käyttö on erikseen kielletty. Tuopissa on myös lämpösuoja (integroitu patalappu), jota voi pitää paikallaan keitintä käytettäessä. Koko härveli lukuunottamatta kaasupänikkään kiinnitettäviä muovisia tukijalkoja mahtuu tuoppiin sisälle kuljetuksen ajaksi. Sytytys toimii näppärästi piezolla. Naks.

Primus Eta Solo on varsin pitkälle ajateltu kokonaisuus, jossa energian säästö ja ekologisuus ovat olleet ensisijaiset tavoitteet mainospropagandan mukaan. Jopa kaasupurkin (sisällön käyttämisen?) hiilijalanjälki korvataan istuttamalla puita kun ostaa aidon Primuksen purkin.

Ekologisuus lämmittää mieltä, mutta eniten minua kiinnosti keittimen hyötysuhde, toimivuus ja koko. Pikaisen laskelman mukaan säästän noin kilon painossa 6 vuorokauden vaelluksellani (mukaan on laskettu neljäs 100g (190g brutto) kaasupänikkä varmuuden vuoksi) verrattuna bensakeittimeen (keitin, kattila, bensapullot, polttoaine). Säästöä tulisi vielä lisää jos käyttäisi isompaa kaasupurkkia, pienimmän bruttopainosta kun puolet on sitä purkkia. Bensakeittimen etu tulee esiin isommalla porukalla, talvella tai pidemmällä reissulla. Heikoin kilpailija lienee spriikeitin tehottomine polttimineen, painoineen ja kaikkialle (lue: sapuskoihin) leviävine denaturointiaineineen.

Koekäyttö

Pahvipakkauksesta löytyy keitin, kattila, integroitu patalappu, kansi, muoviset tukijalat (taittuvat kokoon), tavallisen kattilan tukiraudat, tavallisen kattilan kanssa käytettävä lämpöheijastinlevy sekä värkki jolla Solon voi ripustaa roikkumaan (varmaan kiva talvella).

Primus Eta Solo myyntipakkauksen sisältö (kaasu erikseen)

Manuaali on suht selkeä, mitä nyt kattilan lämpösuojan (se patalappu) käyttäminen selviää vain myyntipaketin kuvista. Niissä on liekki päällä. Ja suositeltu kaasupurkki on myös ilmaistu vähän epäselvästi, mutta pakkauksen kuva kertoo totuuden tässäkin asiassa.

Mainittakoon vielä että otin heti pois tuosta säätönupista tuon lapun. Keitin ei nyt ole enää standardin ANSI Z21-72-2002b/CSA11.2b-2002 mukainen, mutta varmaan mukavampi käyttää näreessä kuin tuon lapun kanssa…

Keitin syttyy helposti piezoa naksauttamalla ja perimätiedon mukaan paras hyötysuhde on noin 75% teholla, joten koekeittelin kääntämällä ruuvin noin kolmeen neljännekseen maksimista (kolmisen kierrosta).

Keittoaikaa en tarkalleen kellottanut, mutta vajaassa kolmessa minuutissa puoli litraa vettä kiehui komeasti. Vesi oli alkujaan kylmää vesijohtovettä. Keli oli helteinen, mutta se vaikuttaa lähinnä kaasun höyrystymiseen. Kahdessa keitoksessa kului 12 grammaa kaasua eli 100 gramman pänikkä riittää yli kahdeksi päiväksi kun keittää 7 kertaa tuon puoli litraa kerrallaan (aamupuuro, aamukahvi, lounaspussi, kahvit, päivällispussi, kahvit, iltatee). Purkki ei paljoakaan viilentynyt noin pienen kaasumäärän käytöstä, mikä on tietenkin hyvä asia viileillä keleillä. Energiatehokkuus auttaa tässäkin.

Primus kaasu täysi

Primus Eta Solo koottuna

Primus kaasu litra keitetty 12 grammaa meni

Tämä lähtee mukaan tämän kesän lapinvaellukselle.

Edit: käyttökokemuksia

Keitin toimi hyvin.

Kuultuani että testejäni paljon vähemmälläkin kaasulla voi keitellä, käytin keitintä hyvin pienellä teholla, vain puoli kierrosta venttiiliä auki. Pärjäsin alle kahdella purkilla reilun viiden päivän reissuni. Keittelin päivittäin aamupuuron (5 dl), aamukahvit (3 dl), lounaspussin (3-4 dl), kahvit (3 dl), päivällispussin (3-4 dl) ja vielä kahvit (3 dl). Ensimmäinen purkki oli testeissäni vajennut yksilö ja jälkimmäiseen jäi jonkun verran kaasua.

Pietson piikki taipuu helposti alaspäin ja se pitää taittaa takaisin kohdilleen jotta kipinäsytytys toimii.

Kattilan sisäpohjaan jäi ruostejälki kaasupänikän pohjasta. Oli ilmeisesti ollut sen verran märkä kun kostealla kelillä sen sinne pakkasi. Lienee lähinnä kosmeettinen haitta muttei kyllä lähtenyt kotonakaan jynssäämällä.

Kokonaisuudessaan toimiva värkki.

Nokian tulo matkapuhelinmarkkinoille ajoittui alan varhaisten globaalien johtomarkkinoiden syntyyn. Tulkinnasta riippuen varhaiset globaalit johtomarkkinat syntyivät ARP:n tai NMT:n myötä. ARP oli autoradiopuhelin, 1970- 1980-luvun käsi- ja myöhemmin automaattivälitteinen kotimainen matkapuhelinverkko. NMT puolestaan oli Nordic Mobile Telephone -matkapuhelinverkko, joka toimi ensin 450 MHz taajuudella (kenkälaatikkopuhelimet) ja sittemmin 900 MHz taajuudella (ensimmäiset kännykät).

Varhaisilla globaaleilla johtomarkkinoilla uusi Nokiankin liidaama teknologia kehittyi ohi muiden vastaavien teknologioiden. Eurooppalainen matkapuhelinklusteri ja erityisesti Nokia sai innovaatioedun. NMT:n ja sitä seuranneen GSM:n kohdalla tärkeää on huomata myös standardien maantieteellinen laajuus, joka mahdollisti kerta kerralta suuremmat markkinat (Suomi, Skandinavia, Eurooppa, maailma). GSM:n alkuperäinen lyhenne tulee sanoista Groupe Special Mobile, mikä kuvastaa  matkapuhelinverkkostandardin Euroopanlaajuisuutta. Sittemmin lyhenne muutettiin tarkoittamaan sanoja Global Standard for Mobile communications, mikä puolestaan kuvastaa standardin globaaliutta. Seuraava sukupolvi oli sitten 3G eli WCDMA, joka perustui pitkälti GSM:n ratkaisuihin ja vei evoluutiota eteenpäin.

Matkapuhelinstandardien globalisoituessa Nokia johti teknologisissa ratkaisuissa ja onnistui valtaamaan markkinaosuutensa. Esimerkiksi Benefon jäi jälkeen NMT:stä GSM:ään siirryttäessä, vaikka Benefonilla oli joitakin edistyksellisiä tuotteita kuten maailman ensimmäinen navigointiominaisuuksin varustettu kännykkä Benefon ESC!.

Nokia siirsi niin tuotantoa kuin tuotekehitystäkin ulkomaille, lisäsi alihankintaa ja alkoi jäädä jälkeen tuotekehityksessä. Ex-Benofonin ex-toimitusjohtaja Jorma Nieminen arvioi gradussaan valmistuksen myötä myös klusterin elinvoiman valuneen ulos Nokiasta. Yhdysvalloissa Nokian markkinaosuus supistui hiljalleen olemattomiin paikallisten valmistajien vallatessa kotimarkkinat. Nokia alkoi myöhästyä teknologisissa innovaatioissa. RIM (Research In Motion) Blackberry toi push-emailin ja nousi nopeasti tärkeäksi tuotemerkiksi Yhdysvalloissa. Motorola osui simpukkapuhelinten kulta-aikaan ikonisella RAZR-tuotteellaan.

Anssi Vanjoki vastasi iskulauseella “Copy with pride” (kopioi ylpeänä). Nokia alkoi tuottaa myöhässä RAZRin näköisiä tuotteita, moninivelisiä “kehittyneitä” simpukkapuhelinmöykkyjä ja halpissimpukkoja jotka tunnettiin tuotekehityksessäkin lempinimellä terveysside (joo, se tosiaan näytti siltä ja punainen oli brutaalein yksilö). Seuraavaksi kansa vaati kosketusnäyttöpuhelimia ja Nokia oli jälleen myöhässä. Ennen kosketusnäyttöjen kulta-aikaa jo vuonna 2004 julkaistu Nokia 7710 -tuotelinja oli jo tapettu eikä nopeaa vastausta markkinoiden vaatimukseen saatu aikaan. Hieman koomista on toki sekin, että Symbian (Psionin EPOC32 -käyttöjärjestelmä) oli alkujaan kosketusnäyttölaitteiden käyttöjärjestelmä.

Symbian alkoi jäädä kehityksessä jälkeen ja matkapuhelinkeskeinen markkina muuttui palvelukeskeiseksi ekosysteemiksi. Nokian Linux-hanke (OSSO, maemo ja sittemmin MeeGo) osui vielä oikeaan aikaan mutta kilpailijat olivat aggressiisempia ja sekä iPhone että Android ajoivat ohi niin vasemmalta kuin oikealtakin. Molemmat muuten ovat UNIX-pohjaisia kuten Nokian uusi MeeGo-käyttöjärjestelmäkin. Ekosysteemeissä Apple iTunes Store kasvoi tukemaan koko i-tuoteperhettä musiikkia, ohjelmistoja ja muutakin myyvänä kauppana. Nokian OVI sentään jo toimii mutta laajuudeltaan ja käyttäjämäärältään OVI jää rajusti jälkeen Applen kauppapaikasta.

Nokia jäi ensin jälkeen teknisessä kehityksessä ja muodikkaissa tuotteissa, sitten huomaamatta jäi koko markkinaa muuttava paradigm shift, muutos kohti palvelukeskeistä ekosysteemiä.

Tienhaarassa

Motorolan elinkaari johti markkinaosuuden nopeaan laskuun tuotekehityksen kangistuessa ja kilpailijoiden edetessä ohi Motorolan. Nokia oli kilpailjoista nälkäisin ja valtasi suuren markkinaosuutensa. Motorolan joutsenlaulu oli simpukkapuhelin RAZR, joka hetkeksi vielä nosti Motorolan menestyjien ja suunnannäyttäjien joukkoon ennen lopullista luhistumista. Jo vuosia Motorolan matkapuhelintoimintoja on koetettu kaupata milloin kellekin ilman kauppojen syntymistä.

Onko tämä Nokiankin kohtalo?

Kuinka on mahdollista että maailman suurin matkapuhelinvalmistaja, jolla on vahva kassa, joka jakaa hyvät osingot, jolla on maailman paras logistiikka, monipuolinen tuotevalikoima ja jonkinlainen ekosysteemikin luotuna ajautuu laskuun?

Luulisi että markkinajohtaja olisi helpompi pelastaa kuin luoda kilpailija joka valtaa valmiita markkinoita?

Juhani Risku esitti oman visionsa ja strategiansa kirjassaan Uusi Nokia -käsikirjoitus. Fokus käyttäjiin ja käyttäjäkokemukseen, pöhöttynyt johto ulos, puskuroituneet innovaatiot tuotteisiin, ekosysteemi kuntoon ja firma kasvu-uralle.

Nokia Plan B oli hoax (nettihuijaus), mutta teeseissä oli paljon ideaa. Aivan ilmeisesti ideat tulivat talon sisältä. Tuotekehitystä hidastava managementtipolitiikka sivuun, omat käyttöjärjestelmät tuotteisiin (ISA, Symbian, MeeGo), vanhat käyttöjärjestelmät lypsetään loppuun (halpispuhelinten ISA ja älypuhelinten Symbian), uutta nuorta talenttia taloon, ja Windows Mobile vain Yhdysvaltoihin. Rivien välistä näkee ajattelua jossa tuotekehitykselle annetan lisää valtaa, tuotekehitystä keskitetään Suomeen, alihankintaa karsitaan ja poistetaan tuotekehitystä hidastavaa ylimääräistä managementtiohjausta. Hyviä ajatuksia kun tavoitteena on löytää kadonnut tehokkuus ja yrittäjähenkisyys.

Elopin visio on toisaalta pieni muutos ja toisaalta suuri muutos. Nokian puhelimet ja Microsoftin matkapuhelinkäyttöjärjestelmä on ensi sijaissa järkiavioliitto. Molemmat tarvitsevat toisiaan, Microsoft ehkä Nokiaa vielä enemmän kuin Nokia Microsoftia.

Käyttöjärjestelmävalinta vaikuttaa tuhansien töihin, mutta Windows Mobile on joka tapauksessa vain käyttöjärjestelmä. Applen iPhone ilman ekosysteemiään ja wow-faktoriaan olisi torso. Samoin on Nokian Winkkaripuhelin. Jos tekemisen tahti ei nopeudu, jos ekosystemi ei saavuta kilpailijoita ja jos Winkkaripuhelimesta ei löydy tarvittavaa seksikkyyttä, kilpailijoiden etumatkan kiinni kurominen jää saavuttamatta.

Työtä on paljon ja tekijät ovat maailman parhaat, mutta rattaissa on kapuloita. Mahdollisuudet ovat kuitenkin mainiot ja toivotankin onnea ja menestystä Nokialle uusissa haasteissaan!

Vuokraisännällämme on ollut haasteita toimittaa runkoverkko kaikkiin toimitiloihimme, joten asiaan lopen kyllästyneenä päätin kiertää ongelman tyylikkäästi.

Parissa ensimmäisessä yksikössämme runkoverkko on, ja siellä meillä on myös runkoverkosta tarvittavin suojauksin eristetty yritysverkko. Yritysverkko on suojattu verkko suojattuine WLAN-tukiasemineen, joten näppärä keino laajentaa ilman talon runkoverkkoa on WLAN-siltaaminen eli yritysverkon laajentaminen langattomin linkein. Valitettavasti Ethernet-WLAN-siltoja ei tahdo löytää enää mistään.

Googlettamalla löysin DD-WRT-ohjelmiston, jonka voi flässätä Linksyssin legendaariseen WRT54-sarjan WLAN-purnukkaan. DD-WRT lisää ominaisuuksien listalle muun muassa Ethernet-WLAN-siltauksen, myös vahvalla WLAN-salauksella. Linksyssin purnukan alkuperäinen softa lähti siis vaihtoon. Löytämäni ohjeet suosittelivat flässäämään ensin DD-WRT:n miniversion ja sitten täyden. DD-WRT pikkuversio putosi paikalleen ihan nätisti, mutta jostakin syystä laitetta ei voinut konffata eikä flässätä uudelleen Firefoxilla. IE kyllä toimi. IE:llä sitten täysi versio sisään purnukkaan ja konfiguraatio kohdalleen.

DD-WRT-Linksyssin pitää olla luonnollisesti WLAN-kentässä jotta silta saa yhteyden WLAN-tukiasemiin. Perstuntumalta tukiasema ei ole aivan herkin mahdollinen, mutta kohtuukentässä se pysyy kyllä AP:ssa kiinni. Konffatessa valitaan tietty tukiasema johon silta kytketään, tukiasemista näkyy MAC-osoite, SSID ja kanava joten ihan arvailuksi tuo ei mene. Useiden WLAN-tukiasemien verkossa on tietenkin tärkeää kytkeä sillan langaton puoli nimenomaan tiettyyn tukiasemaan jottei vahingossa muodosta irrallista saareketta… Työn alla olevassa verkossani on tukiasemia sekä runkoverkon puolella että langattoman linkin puolella ja luonnollisesti samalla SSID:llä.

Sillan perään vielä kytkin, kytkin kiinni Ethernet-ristikytkennän liitäntöihin ja puolen päivän räveltämisen jälkeen uusimman yksikkömme valikoiduissa Ethernet-töpseleissä on yritysverkkomme.

Speedtest näyttää molempiin suuntiin noin 9 Mb kaistaa, joten silta ilmeisesti toimii 11 Mb WLAN-nopeudella. Suoraan yritysverkosta mitattuna (runkoverkkoyhteys) nopeus oli muistaakseni 20 Mb luokkaa, joten rajoittavana tekijänä on uusi linkkini. RTT on 16 ms eli käytännössä mitätön.

Pääosa liikenteestä kulkee Ethernet-verkossa tulostimille, pienempi osa langattoman linkin kautta Internetiin tai muuten linkin yli, joten nopeudet lienevät ihan riittävät.

Mainostetaan tässä vielä Linksyssin erinomaisia 7 dB antenneja, jotka laitoin runkoverkon puolen AP:hen. Verkkokaupasta näkyvät olevan jo aikaa sitten loppu, mutta netissä piiskoja  ajelehtii vielä jokunen pari.

Toimiva paketti, suosittelen!

Kommentoin tänne jos värkki osoittautuu epävakaaksi. Käyttämäni softa on softan oman saitin suosittelema buildi, hieman uudempi kuin vakaaksi mainittu.

P.S. Mainittakoon vielä että DD-WRT sisältää kaikki kuviteltavissa olevat asetukset ja mahdollisuudet, ja jos jotakin uupuu niin se on sitten eri softaversiossa (ilmeisesti kaikki tauhka ei mahdu yhteen pakettiin). Tämä softa ei ole helppokäyttöinen, eikä sitä ole tarkoitettu ensimmäistä WLAN-purkkiaan konffaavalle. Älä koske mihinkään mistä et tiedä mitä se tekee… Lähtöruutuun voi toki aina palata painamalla resettiä 30 sekuntia jollei sitten disabloinut resettiä… :O) Onnea matkaan!

Kokeneemmalle tätä on ilo räplätä.

Silloin tällöin tutkalle osuu joku pikku gadgetti joka on ihan pakko saada. Jos vehje on näppärä, “hyödyllinen” ja sen saa pikkurahalla se on sitten pakko hakea pois heti.

Nyt tutkalle osui Petzl Core, 42,90 € Partioaitassa.

Petzl Core lamppuosan ja otsahihnan välissä paristokotelossa

Petzl tekee hyviä pikku otsalamppuja jotka toimivat AAA-koon kynäparistoilla. Valoa ei ole reguloitu eli valoteho laskee paristojen jännitteen pudotessa paristojen hiljalleen tyhjentyessä. Lamput ovat hyvää peruskamaa ja aika kestäviä. Itselläni on reilun vuoden ikäinen Petzl Tikka XP2, josta irtoaa uusilla batskuilla noin 50 lumenia valoa. Puoliteho ja monta tarpeetonta vilkkua löytyy myös.

Core on litiumpolymeeriakku, joka ladataan ja ohjelmoidaan USB:llä. Jep, ohjelmoidaan. Tässä vaiheessa kiinnostukseni heräsi. Lampun valotehoa voi säätää, lampun valon saa reguloiduksi (valoteho sama kunnes putoaa romahtaen), ohjelmat voi tallettaa normiteholle ja pikkuteholle erikseen ja lisäksi eri valoasetukset voi tallentaa PC:lle profiileina. Core asennetaan paristojen tilalle otsahihnan ja lamppuosan väliin. Asennus sujuu ilman työkaluja.

Tehoa säädettäessä liuku näyttää PC:n ruudulla minne asti valolla suunnilleen näkee, ja toisaalta kauanko tällä teholla valo palaa. Isolle ja pienelle teholle voi tehdä eri asetukset, ja reguloinnin voi säätää erikseen. Kotiprofiilissani (kotonahan voi ladata) on täydet reguloidut tehot, joskus voi sitten tehdä vähän himmeämmän ohjelman jolla valoa saa pidempään.

Lipo-akun pitäisi toimia kylmissäkin oloissa.

Latasin Coreni Nokian kännyköille tarkoitetulla USB-laturilla, pitäisi latautua ihan millä tahansa mikro-USB-liitäntäisellä laturilla tai PC:stä. Mukana on lyhyt USB-piuha, laturin saa lisävarusteena. Lataukseen ja latauksen määrän ilmaisuun on värilliset pikku LEDit.

Hieno vehje!

USB:llä kiinni tietokoneessa

Se toimii...

Lyysan perusasetukset OS-softassa

Reguloituna täyttä tehoa 4 ja puoli tuntia

Asetukset voi tallentaa profiilina

Globalisaation murjoma teollinen tuotanto sekä terveys- ja sosiaalipalvelut ovat perinteisesti suurimmat työllistäjät Suomessa. Sosiaali-ja terveydenhuolotoala ohitti teollisuuden vuonna 2009 noin 9000 työpaikalla ja kuluneena vuonna ero vain kasvoi. Suunta on kääntynyt.

Maalaisjärjellä ajatellen emme voi elättää itseämme toisillemme palveluita tarjoten, mutta eipä tässä vielä siitä ole kysymyskään. Vanhustenhuollon palveluntarve kasvaa ja poliittisin päätöksin muokataan palveluita yksilöllisemmiksi eli käytännössä työvoimavaltaisemmiksi.

Siilasmaa ehdottaa tietoteknisiä ratkaisuja toiminnan tehostamiseksi ja Suomen Kuvalehti komppaa, aikakauslehden kuvassa potilas käyttää TV-tietokonepäätettä sängyssään. Tehostamisen keinot ovat ilmeisiä tsaarinaikaiseksi moititussa hierarkisessa sairaalaympäristössä ja potilailla joiden toimintakyky mahdollistaa itsenäisen potilastiedon tuottamisen. Haastavampaa on kyllä dementikkovanhusten ja muiden toimintakyvyltään alentuneiden asiakasryhmien kanssa.

Työllisyystilanne sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla näyttää hyvältä. Koetetaan silti pitää toiminnan tehostaminen mielessä, kulut maksetaan kuitenkin yhteisestä rahapussistamme.

Hyvää uutta vuotta 2011!

Edelleen on verkonkutojan taito hyppysissä.

Verkonkutojan paja

Rakensin yritykselle verkon, joka koostuu kolmesta fyysisesti eri paikoissa sijaitsevasta C-luokan aliverkosta. Kiinteistön runkoverkon päätin olevan ei-luotettava, vaikka jotakin kuulinkin VLAN-yhteyksistä (virtulaalinen LAN, ei wireless LAN). Tosimies pitää turvallisuustekijät omassa hallinnassaan. Tietoturvamielessä epäluotettavan runkoverkon yli yhteydet putkitin IPSec-VPN-yhteyksinä.

VPN-reitittimien luulin olevan varsin kalliita, mutta Cisco yllätti Small Business -sarjallaan. Hinnat ovat varsin edullisia, reitittimen tyypistä riippuen yli tai alle parisataa euroa pala. Ja Ciscoa kun pidetään kalliina… Paras se kyllä on omien kokemusten mukaan.

Ciscon Small Business -sarjan VPN-reitittimet ovat toimivia ja helppoja konffata, mikäli taustalla toimivat teknologiat ovat tuttuja. Päivän knoppi oli reitittimien ulkoreunan vaatima kiinteä IP-osoite, dynaamisella osoitteella VPN-putket eivät muodostuneet ja mitään erityistä virheilmoitusta ei tullut. Muuten konffaus meni hienosti.

Kyllä siinä insinööri-ihmisen sydän läikähti kun pingi meni runkoverkon yli toiseen aliverkkoon. :O)

Jokaiseen C-luokkaan oma läppäri, tulostin ja yhteen verkkoon vielä langaton tukari. Perään vielä kaikkien tulostinten konffaukset kaikkiin läppäreihin ja homma oli jo pulkassa.

Runkoverkon virkaa kotikonttorilla toimitti kytkin ja 10-verkkoon konffattu linux-palvelin.

Pikkuisen ahtaaksi alkaa käydä kotikonttori, onneksi pääsee kohta kantamaan rompetta työmaalle.

Sosiaaliala on murroksessa, ja murros näkyy erityisesti kehitysvammahuollossa juuri nyt. Murrostilanne luo aina mielenkiintoisia mahdollisuuksia kokonaiskuvan ymmärtävälle, eikä tämäkään tilanne poikkea tuosta säännöstä.

Vaikken mainitsekaan toimijoita tai kuntia nimeltä, tarina on toivottavasti kiinnostava. Tapahtumat ovat jonkinlaisessa väljässä kronologisessa järjestyksessä.

Säätiöiden rahoituksen loppu

Perinteisesti kehitysvammahuollossa erilaiset säätiöt ovat olleet suuria toimijoita. Säätiöt saivat runsaasti RAY:n suoraa rahoitusta toiminnalleen, eikä huolta taloudesta juuri ollut. Jokunen kuntakin keksi perustaa säätiön huolehtimaan kehitysvammaistensa asumispalveluista, jotta rahaa tuli toimintaan ohi normaalien kanavien.

Yksityisten yritysten aloittaessa alalla reilut kymmenen vuotta sitten kilpailutilanne oli epäoikeudenmukainen. 2000-luvun puolella säätiöiden suora rahoitus säätiöille lopetettiin. Osa säätiöistä kaatui rahoituksen puutteeseen ja osa sopeutui. Asiakashankinnan kannalta säätiöillä ei ollut juurikaan haasteita, vaan sopeutumistarve koski lähinnä kulujen hallintaa ja toiminnan virtaviivaistamista yksityisten toimijoiden tavoin.

Joidenkin säätiöiden nettisivujen RAY-logoista voi päätellä että ihan kokonaan rahoitus ei kuitenkaan loppunut, projekteja tuetaan edelleen. Hyvin taloudestaan huolehtineet säätiöt olivat koonneet myös merkittävän kiinteistöomaisuuden, mutta suurin vääristymä kilpailusta on oikaistu.

Yksityisten toimijoiden nousu

2000-vuosikymmenellä yksityisiä kehitysvammaisten hoitokoteja nousi paljon. Tyhjästä ilmaantui yrityksiä, joiden toimintamalli oli suunnilleen “tuettua asumista kehitysvammaisille” tai “tehostettua palveluasumista kehitysvammaisille”. Edellisen asiakaskunta pärjää pienemmällä avulla, itsenäisemmin ja ilman yövalvontaa. Jälkimmäisen asiakaskunta tarvitsee ympärivuorokautisen avun.

Asuminen kulki valtio-ohjauksessa kohti yksityisempää asumista, toveriasumisesta omiin huoneisiin ja yhteisöllisestä asumisesta kohti itsenäisempää asumista, asiakkaan mahdollisuuksien mukaan.

Valtio-ohjaus on poliitikkojen ja ministeriöiden ohjausta, jota aluehallintovirasto (entinen lääninhallitus) toteuttaa paikallistasolla. Kuten vanhustenhuollossakin, on kehitysvammaisten asumispalveluissa yksityisillä toimijoilla tiukat kriteerit, jotka on pakko täyttää jotta toimilupa heltiää. Lupamenettelyissä tarkastellaan niin paloturvallisuutta, elintarvikehygieniaa, tilojen soveltuvuutta ja kodinomaisuutta kuin henkilökunnan ja yrittäjien koulutustakin.

Pykäläviidakossa luoviminen on uudelle yrittäjälle varmasti haastavaa, mutta viranhaltijat ovat onneksi nykyään avuliasta porukkaa.

Kasvava tarjonta ei ole vielä yltynyt ylitarjonnaksi, mutta kilpailu on jo arkea.

Kilpailuttamisen ja kilpailemisen harjoittelua

Teollisuudessa urakoiden kilpailuttaminen on arkipäivää ja yhteistyöllä on vakiintuneet mekanismit. Sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla kilpailuttaminen on uutta, ja käytännöt ovat vasta muovautumassa.

Ylilyöntejä voi nähdä molemmin puolin. Kuntien kasvavat kilpailutukset voivat sisältää useitä kymmeniä asiakkaita ilman osatarjousten huomiointia, jolloin pienten toimijoiden mahdollisuus osallistua yksin kilpailutuksiin on mahdotonta. On mahdollista että kilpailutuksissa hävinneet pienet yritykset näivettyvät ja palvelutarjonta jää muutamalle suurelle toimijalle. Palvelun hinta ei varmaan ole monopolisoituneilla markkinoilla sama kuin toimivilla.

Jokunen kunta on kopioinut pääkaupunkiseudun bussiliikenteen kilpailutustyylin. Pääkaupunkiseudullahan kilpailutetaan linja-autoliikenne määrävälein ja kulloinenkin voittaja ostaa hävinneen autot ja palkkaa hävinneen kuljettajat vanhoina työntekijöinä. Sosiaalilalle siirrettynä kunta tarjoaa vuokratilat, asiakkaat, työntekijänsä vanhoina työntekijöinä ja määrää vielä hinnan. Aika vähän on löytynyt yrittäjiä jotka työntävät päänsä tuohon hirttosilmukkaan.

Joidenkin kuntien sopimuksissa on myös teollisuustaustaisen näkökulmasta erikoisia pykäliä: Kunta kilpailuttaa enemmän palvelua kuin tarvitsee ja ostaa sitten sen minkä tarvitsee. Samalla palveluntarjoaja on kuitenkin velvoitettu tarjoamaan palvelua ilmoittamansa määrän jos kunta sitä haluaa käyttää. Aika erikoinen kumppanuussuhde. Melkoisen kaukana ollaan “kumppanien tuomisesta lähelle ydinprosesseja” tai “tiiviistä kumppanuussuhteesta”, joita menestyksekkäästi on toteutettu teollisuudessa jo viime vuosituhannella.

Kilpailutus toteutetaan usein määrittämällä palvelun minimitaso, jonka jälkeen kilpailutuksessa tärkein kriteeri on palvelun hinta. Kokonaisuus on periaatteessa toimiva, sillä (minimi)laatu on kirjattu kilpailutuksen kriteereihin. “Ylimääräistä” laatua ei huomoida kuin 10-30 prosentilla tarjouksia vertailtaessa. Homma menee periaatteessa oikein, vaikka kilpailutuksen minimilaatu käytännössä onkin määräysten vaatima taso. Palveluntuottajia ja asiakkaita kismittää että hinta painuu niin alas ettei juuri mitään minimin ylittävää laatua voida tuottaa eikä saada.

Palveluseteli tuo periaatteessa kilpailutukseen myös asiakkaan, ja myös asiakkaan omat rahat. Kun kunta on hyväksynyt palveluntuottajan palvelusetelin käyttöpaikaksi, asiakas voi valita missä palvelusetelinsä käyttää. Asiakaslähtöinen palvelu onkin kilpailuetu, edellyttäen että vapaita paikkoja on ja asiakkaalla todellakin on vapaus valita. Varakkaampi asiakas voi myös laittaa omia varojaan asumiseensa ja ostaa minimin päälle lisää. Erityisen hienoa mielestäni kuitenkin on, että asiakas voi valita palveluntuottajansa, sillä tässä tilanteessa palveluntuottajan viimeinen kilpailutus on asiakkaan kokema palvelu. Asiakkaat äänestävät jaloillaan. Näinhän sen piti alkujaan mennäkin.

Pienten toimijoiden kilpailutuspelko on myös osin aiheetonta. Kilpailutus koetaan hankalana ja pelottavana. Mahdollisuus asiakkaiden menettämiseen pelottaa, eikä mahdollisuutta voittaa asiakkaita aina huomata. Yhteistyö yritysten kesken on vähäistä ilmeisestä kilpailun pelosta johtuen. Useilla yrityksillä on vähän yhteistyökuntia, eikä omaa toimintaa osata markkinoida. Suurempia yrityksiä pelätään, vaikka asiakkaat ja omaiset selkeästi puhuvat juuri kodinomaisuuden ja pienempien yksikköjen puolesta.

Ensimmäiset allianssit ovat yhdistämässä pienempiä toimijoita kilpailutusten kapasiteettivaatimusten tasalle. Yhteistyö mahdollistaa suurempiin kilpailutuksiin osallistumisen. Toisaalta yhteistyö voi johtaa kilpailutuslainsäädännön rajojen venyttämiseen, hintakartellithan ovat kiellettyjä.

Toimitilaongelma

Kiristyvät määräykset ovat luoneet toimitilaongelman. Palveluasumisen tulee olla Y-tontilla, lähellä yleisiä palveluita, lähellä asiakkaan tarvitsemia erityispalveluita, sivussa sosiaali- ja terveydenhuollon keskittymistä, keskustassa, rauhallisessa ympäristössä, ja ties missä riippuen siitä mitä lakia tai ohjeistusta tarkastellaan.

Y-tontti on yleisen rakentamisen tontti, jolle voi rakentaa palveluasumista tai vaikkapa päiväkodin. Pirkanmaalla on yksi vapaa Y-tontti ja se ei ole kaupan. Vastoin yleistä mielipidettä, valtio-ohjausta sekä omaisten ja asiakkaiden tahtoa tämä suuntaa toimijat niin kunta- kuin yksityiselläkin sektorilla saneerattaviin sairaalakiinteistöihin ja palveluiden keskittymiseen.

Y-tonttipula johtuu ensisijaisesti kaavoituskäytännöistä. Kun kunta kaavoittaa uuden taajaman, on teiden, virkistysaluieden ja sen sellaisten jälkeen maapinta-alasta jäljellä noin 50%. Tuo puolikas sitten kaavoitetaan niin tehokkaasti kuin pystytään eikä yhtälöön sovi varautuminen palveluasumisen tarpeisiin. Odotettavissa on siten keskittymistä kunnes Y-tontteja on toimijoiden rakennustarpeita vastaavasti.

ARA-rahoituksella yritetään lievittää toimitilapulaa. ARA-rahoituksen ideana on tarjota tukea sosiaali- ja terveydenhuollon toimitilojen rakentamiseen voittoa tuottamattomille yrityksille. Voittoa tuottamattomia toimijoita jotka rakentaisivat palveluasumisen tiloja ei kuitenkaan ole.

ARA-rahoituksella on myös kääntöpuolensa. Suuri toimija voi perustaa voittoa tuottamattoman rakennusyhtiön, joka ARA-rahoituksen turvin rakentaa toimitiloja voittoa tuottavalle yritykselle. Maalaisjärjellä tarkasteltuna voittokin siirtyy, sillä voittoa tuottamaton yhtiö voi tarjota edullisia toimitiloja ja voittoa tuottava yhtiö voi tuottaa entistä enemmän voittoa. Näin käytettynä ARA-rahoitus tietenkin vain vääristää kilpailua isojen toimijoiden eduksi. Ja kasvavilla markkinoilla, joita rajoittaa toimitilojen puute on luonnollisesti helppo kaapata markkinaosuutta jos toimitilarajoitetta ei ole…

Missä mennään? Ja minne?

Käytännön pelivara on yllä kuvattujen reunaehtojen rajaama. Pitkäjänteisesti menestyäkseen yrityksen on tarjottava palvelua johon asiakkaat, omaiset, viranomaiset ja maksava kunta ovat tyytyväisiä. Markkinoinnilla voi kasvattaa asiakasrajapintaa ja kilpailutuksiin on osallistuttava luovasti. Verkostoituminen auttaa aina. Ja omaa palvelukonseptia kannattaa viilata jatkuvasti ympäristön muutosten mukaan.

Itse toivoisin kilpailutuksen molemminpuolisten ylilyöntien laantuvan nopeasti. Teollisuustaustasta visioin kumppanuussuhteita, joissa palveluntarjoaja kehittää kunnan käyttämiä palveluita yhdessä kunnan viranhaltijoiden kanssa. Palveluasumista ei osteta enää bulkkipalveluna vaan osana kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisstrategian toteutusta.

Aamulehdessä 12.9.2010 (naispuolinen) toimittaja tuskailee nurmikonleikkurin käynnistämisen hankaluutta. Ja trimmeri se vasta ongelma onkin! Toimittaja antaa myös ymmärtää ettei paini yksin ongelmansa kanssa, vaan että ongelma on valitettavan yleinen. Ihan kuin tämä olisi ongelma moottoreiden rassaamisesta vieraantuneille miehillekin. Toimittaja visioi sähköstarttia nurmikonleikkuriinsa. Sähköstartti ei välttämättä kuitenkaan ratkaise toimittajan ongelmia eikä pienmoottoreiden käynnistäminen ole oikeasti vaikeaa jos tietää mitä tekee. Tässä kaikille pienmoottoreiden kanssa tuskaileville yksinkertaiset käynnistysohjeet!

Itse olen saanut ohjeet perimätietona isältäni, näiden tärkeiden tiedon kultajyvästen välittäminen on osa miehistä traditiota. Näillä ohjeilla vehkeet lähtevät helposti käyntiin vaikka pakkasella. Miksikö vetäisisin nurmikonleikkurin hangessa käyntiin? Tietenkin todistaakseni pojilleni että se lähtee ekalla käyntiin, miehet tekevät niin. Ja traditio siirtyy.

Nämä ovat yksinkertaistetut ohjeet, joilla jokaisen pitäisi onnistua. Mainitaan nyt kuitenkin, etten vastaa mistään henkilö- tai esinevahingoista ja uskon että jokainen on lukenut tarkkaan laitteidensa käyttö- ja turvallisuusohjeet. Sitten asiaan…

Nurmikonleikkurin käynnistäminen

Tarkista, että tankissa on polttoainetta.

Paina kolme kertaa kaasuttimen täyttökuplaa.

Säädä kaasutin täysille.

Purista hätäpysäytysjarrun kahvaa.

Vedä leikkuri käyntiin. Yleensä lähtee ekalla nykäisyllä.

Tavallinen työnnettävä nurmikonleikkuri toimii ihan tavallisella 95-oktaanisella lyijyttömällä bensiinillä. Polttoainetta menee niin vähän, että huoltoasemilta ja Prismasta löytyvälllä viiden litran polttoainekanisterilla ajelee puolen kesää nurmikkojansa. Osta oikea polttoainekanisteri, jotta bensiini pysyy kanisterissa.

Kun painat kaasuttimen täyttökuplaa, kupla tuntuu ensin kevyeltä ja yleensä vasta muutaman painalluksen jälkeen tuntuu polttoaine jota sinne kaasuttimeen on tarkoitus pumpata. Paina kolme kertaa polttoainetta sinne kaasuttimeen, ilman pumppaamista ei lasketa.

Kaasuttimen säätö on se jänis ja kilpikonna -säädin yleensä nurmikonleikkurin työntöaisassa. Sillä säädetään moottorin pyörintänopeus.

Hätäpysäytysjarru on se työntöaisassa oleva kahva tai vastaava, jolla karannut nurmikonleikkuri pysähtyy välittömästi. Se on yleensä jonkinlainen jarru joka pysäyttää moottorin.

Jollei näillä lähde käyntiin, katso alla nurmikonleikkurin huolto.

Trimmerin tai moottorisahan käynnistäminen

Tarkista, että tankissa on polttoainetta

Moottorisaha: tarkista myös, että ketjyöljytankki on täynnä ketjuöljyä

Tarkista, että tappokytkin on käyntiasennossa

Pumppaa kolme kertaa kaasuttimen täyttökuplaa

Laita ryyppy päälle

Joissakin järeissä raivaussahan kokoisissa trimmereissä ja isommissa moottorisahoissa on nappi, jota painamalla käyntiin vetäminen helpottuu. Nappi painetaan alas ja se nousee itsestään ylös moottorin käynnistyttyä. Tätä nappia ei löydy pienistä trimmereistä eikä tavanomaisesta mökkimoottorisahasta, joten älä suotta etsiskele pitkään. :O)

Nykäise narusta niin monta kertaa että moottori hörähtää

Laita ryyppy pois

Vedä moottori käyntiin

Tavallinen trimmeri ja moottorisaha ovat kaksitahtimoottorisia laitteita. 2-tahtimoottorin bensiiniin pitää sekoittaa öljyä laitteen käyttöohjeen mukainen määrä. Niihin kannattaa ostaa oranssissa kanisterissa myytävää valmiiksi sekoitettua pienille 2-tahtimoottoreille tarkoitettua Nesteen 2-tahtibensiiniä. Tälle bensalle kannattaa ostaa myös oma säilytyskanisterinsa, sillä suoraan myyntikanisterista kaatamalla yleensä vain sotkee kaikki paikat. Öljy ei haihdu, joten kaikki paikat ovat rasvassa jos polttoainetta läikyttää. Muista ravistaa kanisteria ennen tankaamista, jotta öljy on varmasti hyvin sekoittunut bensiiniin.

Työkalu sammutetaan ns. tappokytkimestä. Tarkista että tappokytkin on käyntiasennossa ennen kuin alat nykiä konetta käyntiin.

Kun painat kaasuttimen täyttökuplaa, kupla tuntuu ensin kevyeltä ja yleensä vasta muutaman painalluksen jälkeen tuntuu polttoaine jota sinne kaasuttimeen on tarkoitus pumpata. Paina kolme kertaa polttoainetta sinne kaasuttimeen, ilman pumppaamista ei lasketa.

Jossakin yleensä täyttökuplan lähellä on ryyppy (choke), joka on käännettävä vipu tai vedettävä namikka.

Jollei näillä ohjeilla lähde käyntiin, katso alla trimmerin ja moottorisahan moottorin huolto.

Nurmikonleikkurin huolto

Toivottavasti leikkurisi moottorissa lukee Briggs&Stratton. Tai Honda. Näihin laajalti käytettyihin moottoreihin löytyy rautakaupasta parin kympin hintainen huoltopaketti, joka kannattaa ostaa joka kevät. Paketista löytyy uusi sytytystulppa, tulppa-avain (edellinen on kuitenkin jo hukkunut), öljypullo, ilmansuodatin ja polttoaineen lisäaine. Muihin merkkeihin voit ostaa mainitut osat erikseen rautakaupasta.

Sytytystulppa törröttää moottorissa ja siihen menee sähköjohto. Ota johto irti, väännä sytytystulppa irti tulppa-avaimella ja laita tilalle uusi sytytystulppa. Sitten johto takaisin kiinni.

Koneessa on jossakin kohdin öljynlisäysreikä, jossa yleensä on korkkina eräänlainen mittatikku. Jos leikkuri on kylmässä ulkovarastossa, sen voi käynnistää minuutiksi jotta moottori lämpiää ja öljy tulee ulos paremmin. Lämpimästä leikkurista öljy kyllä tulee ulos ihan mukavasti. Ota tulppa pois ja kaada öljy (noin puolisen litraa) esimerkiksi kyljestä auki leikattuun kanisteriin. Öljy kaadetaan moottorista kääntämällä koko leikkuri kyljelleen. Leikatusta kanisterista öljy kaadetaan tietenkin toiseen kanisteriin joka toimitetaan kierrätyspisteeseen (ottavat vastaan vanhat öljyt maksutta). Kaada uudet öljyt leikkuriin. Varo laittamasta liikaa, yleensä ihan kaikki ei tule pois joten ihan koko pullo uutta öljyä ei myöskään sovi moottoriin. Laita kuivaksi pyyhitty mittatikku välillä paikalleen jotta näet paljonko öljyä koneessa on. Täytä mittatikun ylärajamerkkiin asti. Lopuksi sulje mittatikkukorkki huolella.

Moottorin ottama ilma kulkee ilmansuodattimen kautta. Ilmansuodatin tukkeutuu hiljalleen roskista ja se pitää puhdistaa tai vaihtaa. Suosittelen vaihtoa, sillä puhdistaminen on sotkuista hommaa. Avaa ilmansuodatinkotelo, sen tunnistaa kun etsii ilmansuodattimen kokoista lootaa moottorista. Hävitä vanha ilmansuodatin. Puhdista kotelo esimerkiksi talouspaperilla. Varo ettei moottoriin pääse roskia. Laita uusi ilmansuodatin paikalleen. Tässä vaiheessa olet varmasti jo huomannut että ilmansuodattimet ovat öljyisiä. Se kuuluu asiaan, öljyllä hölvätty ilmansuodatin kerää pienimmätkin epäpuhtaudet ilmasta. Sulje kotelo ja pese kädet.

Polttoaineen lisäaineen voi lisätä sitten syksyllä viimeisen ajon jälkeen koneen tankkiin. Bensiini vanhenee periaatteessa jo kuukaudessa, ja lisäaine säilyttää tankillisen paremmin talven yli. Itse olen yleensä hukannut lisäaineampullin ennen syksyä ja silti moottori lähtee käyntiin hienosti keväällä. Tämä on enempi hienostelua.

Trimmerin ja moottorisahan moottorin huolto

2-tahtimoottoreissa ei ole öljyä, joten tarkistettavaksi jää tulppa sekä ilmansuodatin. Yleensä trimmeriä ja moottorisahaa käytetään niin vähän, että vuosittaisesta huoltoa ei käytännössä tarvita kunhan säilyttää jokseenkin asiallisesti työkalunsa. Ilmansuodattimen voi tarkistaa, ja käynnistysongelmien ilmettyä vaihtaa tulpan. Tulppa kourassa kun menee rautakauppaan niin löytää kyllä samanlaisen myyjän avustuksella.

Trimmerin siima kuluu käytöstä riippuen nopeasti tai vielä nopeammin loppuun ja sitä on hyvä olla varastossa.

Moottorisahan terottaminen on taiteenlaji, joka vaatii oman artikkelinsa. Yleensä kannattaa vaihtaa ketju joka kevät jollei osaa terottaa sitä kunnolla. Tylsällä ketjulla ei tule hommista yhtään mitään. Ketju pitää terottaa jokaisen tankillisen jälkeen.

Moottorisahan ketjun kireys on hyvä, kun kylmää ketjua vetämällä sen saa laipan keskeltä juuri ja juuri irti laipasta. (Ketjun laipan puolen piikki nousee juuri ja juuri irti laipan urasta.) Lämmetessään ketju hieman kiristyy ja pyörii vielä hyvin. Liian löysä ketju on turvallisuusriski, liian kireä ketju lämpiää ja rikkoo niin ketjun kuin laipankin.

Iloista pörinää polttomoottorityökalujen parissa!

Iphone 4 laastari. “Tämä tuote ei selittelyjä kaipaa.”