Pari viikkoa sitten hanki ei vielä kantanut, mutta malamuutin tassut pöllyttivät komeasti lunta kun koiramme loikkivat säkäkorkeutensa syvyisessä hangessa. Mahtavaa menoa!

Rontti

Rontti

Rontti

Rontti

Rane ja Rontti

Rontti

Rontti

Rontti

Rontti

Nalle

Nalle

Nalle

Nalle

Nalle

Nalle

Nalle

 
Päätimme ottaa joulukorttikuvan itse, ja kuin taikaiskusta maahan satoi jouluinen lumivaippa. Perjantain valoisa aika luisui kuitenkin käsistä ja kuvaushetki siirtyi lauantaille, jolloin lumi alkoi jo sulaa pois. Lisäksi ilma oli hämärän sumuinen, joten kuvauspaikkaa sai hetken etsiä pihapiiristä.

Studio pihalla

Paikaksi valitsin paskavatkaamon rinteen, jossa oli kohtuudella puhdasta ja koskematonta lunta. Etupihahan oli jo täynnä vihreitä raitoja kun tenavat olivat pyöritelleet ennätyssuuria lumipallojaan, ja puista lumi oli jo putoillut hävittäen sydäntalvisen metsän illuusion. Valoa oli sen verran vähän, että päätin käyttää suosiolla salamavaloa. Kaksi Canonin pikkusalamaa siis jalustoille ja eteen valkoiset sontsat. Arvelin kuvaustilanteen muodostuvan varsin kiireiseksi, joten laitoin tehot aika pienelle: Pienempi salama 1/4 -teholle ja isompi saman valotehon luomiseksi vielä kolmannesaukkoa pienemmälle. Pienellä teholla salaman voi posauttaa nopeammin uudelleen, eikä täyteen latautumista tarvitse odottaa useita sekunteja.

Kamat hangessa

Päätin käyttää myös vallitsevaa valoa hieman valaisemaan taustaa, mutta toisaalta ajattelin irrottaa kohteen taustasta paitsi aukolla myös valolla, joten vallitsevan valon alivalotin aukkopykälän verran. valotusajaksi valitsin 1/100 ja aukoksi 5.6. Valotuksen mittasin räpsimällä, chimppaamalla ja säätämällä herkkyyttä ja ISO-luvuksi tuli 320, mikä on ihan ok kun kuva on tarkoitus tulostaa A5-korttiin. Hyvä ominaisuus tuo kameran histogrammi, muutamalla räpsyllä sai valotuksen kuntoon. Jami seisoi mallina, jotta sain ihon valotuksen kohdalleen lumesta ja mustista vaatteista huolimatta.

Valmistautumista

Ei muuta kuin kohde hollille eli hallittu kaaos alulle. Pulkka hankeen ja Allu pulkkaan, hän kyllä istuisi siinä minuutin pari. Koiria pelkäävä Jami takakulmaan polvilleen, Jimi ja Rane paikoilleen, Onsku katsomaan koiria ja koirat suunnilleen paikoilleen. Ja kuvaamaan.

Jälkeenpäin tarkistin kuvien metadatasta kauanko varsinaiseen kuvaamiseen meni. 19 sekuntia ja kymmenen kuvaa, joista sitten sai valita kahden kuvan väliltä sen paremman. Huh.

Aika hyvä rutiini on, vaikka suht vähän on tullut viime aikoina kuvattua. Kuvassa on kuitenkin kaikki naamat näkyvillä ja valot ihan jees, ja itse asiassa ihan kiva tunnelma.

Valmis kortti

Hyvää joulun odotusta!

 
Vaimokulta ulkoilutti Nallea Lempäälän perämettissä. Nalle valpastui ja vaimokulta ehti jo ihmetellä syytäkin moiselle käytökselle kun erään ison kiven takaa nousi varovaisesti joku nainen labradorinnoutajansa kanssa. Pelkäsivät molemmat tuota sutta. :O)

Veljekset ovat taas kasvaneet. Juoksutin pikku pentusia faijani kanssa juoksutusaitauksessamme, joka aiemmin on palvellut kunniakkaasti tenniskenttänä. Ikää veljeksillä on nyt 6kk, painoa vähän vajaa 40 kg molemmilla ja meno sen mukaista.

Nalle, Kauko ja Rontti

Kauko, Rontti ja Nalle

Rontti, Kauko ja Nalle

Kauko ja Nalle

Nalle, Rontti ja Kauko

Rontti ja Nalle

Nalle ja Rontti

Rontti ja Nalle

Rontti

Nalle

Rontti

Komeita koiria ovat!

 
Koiranpennut kasvavat. Alaskan malamuuttimme ovat jo pystykorvan kokoisia –tai ehkä jo vähän isompiakin… :O)

Hellepäivänä paksuturkkisempi Nalle oli ehkä hieman fotogeenisempi, Rontilla puolestaan meni tälläkin kerralla lujempaa.

Nalle (huomaa sääski, ilme vaihtui kun se pisti)

Nalle

Nalle

Nallella on vauhti päällä

Nallehan suorastaan poseeraa

Rontilla on vauhti päällä

Rontti

Rontti

Rontti

 
Ensimmäiset kymmenen aitaelementtiä ovat lopulta valmiita ja päätimme pystyttää ensimmäisen aitauksen. Suunnittelun aikana aitaus oli siirtynyt väliaikaisen aitauksen paikalta jo talon taakse, autotallien väliin, kasvihuoneelle ja nykyiseen paikkaansa josta se ei sitten kyllä siirry enää mihinkään.

Rontti (Armas) ja Nalle (Asterix) väliaikaisessa aitauksessaan, josta ne eivät ihme kyllä päässeet omille lenkeille.

Pystytyksen kunniaksi alkoi ihan kunnollinen sade.

Kopista tuli varman päälle suunnittelun seurauksena sellainen parisatakiloinen järkäle, jota ei malamuuttikaan nojaamalla siirrä. Vaimon kanssa saimme sen nippa nappa ilmaan yhdestä päästä kerrallaan, joten ei muuta kuin kuljetuskalusto kuntoon ja mökki matkaan. Rekisteristä poistetun pihakärryn sijaan otin puutarhatraktorin (lue: nurmikonleikkurin) perään kunnollisen kipillä varustetun nelipyöräisen kärryn.

Koirien bunkkeri matkalla metsään. Huomaa hieno ovielementti!

Kippasimme mökin kakkosnelosten ja lautojen varaan ja työnsimme sen väkisin ojan yli metsään. Sateen hyvä puoli on sen lautoja liukastava vaikutus.

Aitaelementtikonstruktio osoittautui toimivaksi ja liitin elementtejä toisiinsa reikänauhalla ja tukemalla kulmia yläreunasta laudoilla. Alkujaankin ajatus oli, että aitaus seuraa maaston muotoja ja niinpä siitä tuli kymmentahokas. Elementtien väliin jääneet vinot raot tilkin samalla metalliverkolla josta aitaelementitkin tein.

Koirat odottelevat ihmeissään kuljetushäkissä autotallissa (nyk. halkovarastossa).

Sade sen kun yltyy.

Ruuvinvääntimen käyttö sateessa voi johtaa 14 voltin sähkötapaturmaan. Moinen ei juuri pelota, vaikka akkujen kanssa ei periaatteessa ole leikkimistä. Sen sijaan halvan rälläkän käyttö sateessa hirvitti jo itseäkin. Ja pitihän se kompressorikin raahata kuusen alle, jotta sai niitattua ne tilkeverkot paikalleen.

Koirat ihmettelivät hetken uutta aitaustaan, mutta eipä siinä kauaa mennyt kun alkoivat riehua innoissaan. Malamuutit ovat muuttaneet metsään!

Kuvien laatu ei päätä huimaa, laadun takaa Nokia E71 (josta automaattitarkennus heitti toimimasta jo kuukausia sitten). Jotakin sain tuunattua Lightroomilla. Toivottavasti kuitenkin tunnelma välittyy! :O)

Malamuutteja ei mikään puutarha-aita pitele, ei myöskään muovipintainen punottu rautalankaverkkoaita, vaan aidan pitää olla hitsattua terästä. Galvanoitua, hitsattua, teräksistä kahden metrin korkuista verkkoa myydään 20 metrin rullissa. Rauta-Otrassa ei moista ollut, mutta Starkilta löytyi rullatolkulla. Rauta-Soinilta voi kuulemma myös kysellä, sieltä voi löytää vähän halvemmalla. Starkin hinta kahdelle rullalle oli minunkin onnettomilla tinkaajantaidoillani 160 EUR pala (lähtöhinta 210 EUR). Starkilla oli erinomainen palvelu ja paljon myyjiä, taidanpa vaihtaa hovihankkijaa!

Hyvän tuntuisen ja käytännössä testatun aitatyypin löysin Kennel SnowHow:n sivuilta. Runko on kakkoskakkosta kestopuuta, kulmat vesivaneria, ja verkko on kiinnitetty sinkilöillä. Useiden sinkiläkilojen naulaamiseen kehitin ruumiillisesti kevyemmän vaihtoehdon: BEX:llä on paineilmakäyttöinen sinkilänaulain, joka ampuu jopa 40mm pituisia järeitä (noin milli kanttiinsa) sinkilöitä. Reilulla kuudella Barilla sinkilä menee vaikka oksankohtaan että heilahtaa. Tarkkana saa kyllä olla, sinkilä ei ole paljoa teräslankaa leveämpi. Projekti lähti siis heti alussa hieman lapasesta, mutta naulaimella ja erityisesti kompressorilla on varmasti käyttöä jatkossakin.

Kestopuusta tein 2.01 m leveitä ja 1.99m korkeita suorakaiteita, hieman erikoiset mitat tulivat verkon lankojen sijoittelusta. Verkko on luonnollisesti helppo kiinnittää vain lankojen kohdalta kestopuuhun… Kulmiin laitoin 25cm filmivanerineliöistä leikatut kolmiot ja kiinnitin ne muutamalla sinkilällä sekä terassiruuveilla, jotta eivät anna periksi toistuvistakaan tönimisistä. Sinkilät lähinnä pitivät kulmat paikoillaan jotta ruuvaaminen oli helpompaa. Vanerin paksuus oli 12mm, sitä nyt sattui olemaan, ohuempikin varmasti riittää.

Bilteman 45-senttiset voimapihdit eivät kestäneet teräslangan leikkelyä, vaan terät hajosivat jo ensimmäisen aitaelementin kohdalla. Vaihdoin leikkaustyökalun rälläkkään ja homma alkoi sujua. Ei ole yhtäkään hyvää kokemusta Bilteman järeistä työkaluista, ne eivät tahdo kestää tarkoitustaan vastaavissa hommissa. Hyviä sen sijaan ovat olleet 10 vuoden takuulla varustetut hylsysarja ja ruuvimeisselit. Katsotaan kauanko tuo Kuljun Kartanon halpisrälläkkä kestää, toivottavasti jonkin aikaa kun ei tuo nyt rälläkälle ole sentään mitään kovaa hommaa tuo teräslangan leikkely…

Aitarulla painaa 49.5 kiloa eli sitä on helpoin liikutella nokkakärryillä. Leikattuani sopivan palan kiinnitin sen muutamalla sinkilällä jotta pysyy paikallaan ja aloin sitten kiertää reunaa ja paukutella sinkilöitä jokaisen hitsatun liitoksen kohdalle. Paukkuja menee paljon, mutta tässä pitää olla aika paranoidinen. Koirilla on uskomattomat voimat ja aidan on parasta olla sellainen ettei koirille tule tunnetta että tästä pääsee läpi. Kuulemani mukaan kyllä joku malamuutti on mennyt tästäkin läpi neljässä minuutissa… puremalla…

Ammattitason naulaimesta on etua tällaisessa tarkkuustyössä, sillä teräslankaan ampumalla saa aikaan syöttöhäiriöitä. BEXin naulaimesta hankalankin syöttöhäiriön siivoaa nopeasti, halpistyökaluissa saa aukoa läjän ruuveja yhden jämerän pikalukon sijaan. Lisäarvoa, erityisesti kun tuo 5000 sinkilää ei taida riittää tähän aitaprojektin ykkösvaiheeseen.

Valmiita elementtejä alkaa nyt kertyä autotallin seinustalle. Aitauksen paikkakin alkaa muotoutua, siirrämme hurtat talon taakse missä on tilaa kasvattaa aitausta tarpeen mukaan rahapussin rajoissa.

Epätasaisen maaston mittomisen sijaan tarkoitus on tehdä aitaelementtien liitokset maaston mukaan. Aitoja voi tukea joka kulmassa päälle naulattavilla laudanpätkillä ja myös puihin. Kyllä tästä aika järeä pitäisi tulla. Ainakin elementit ovat tukevia, niitä voi kantaa tarttumalla verkkoon ja nostamalla.

Ranellakin oli omat naulauspuuhansa. Syntyi kuuraketti. :O)

Lähtöruutu

Halusin joskus perskouluikäisenä kultahamsterin. En saanut suloista pikku jyrsijäpalleroani, joten kiinnostus lemmikkieläinharrastukseen sitten jäi. Harrastin klassista musiikkia, ohjelmointia ja sen sellaista.

Myöhemmin kehitin jonkilaisen lemmikkieläinvastaisuuden, kun kokemukset lemmikkieläimistä olivat lähinnä koomisella tavalla vastenmielisiä. En oikein pystynyt ymmärtämään miksi koiraa puhutellaan persoonapronominilla “hän”. Minulle eläin on “se” ja eläimillä on jokin tarkoitus, kuten metsästys, maito, ravivoitto tai meetvursti.

Episodi 1 – Kurre Ristilä

Välikaton riesa, Orkku-oravaksi ristitty pihamme asukki ilmeisesti menehtyi kun välikatosta alkoi putoilla oravanpoikasia. Vaimoni pelasti yhden välikaton raosta roikkuvan reppanan, johon koko muu perhe ihastui. Eipä olllut eläinlääkärikään nähnyt niin pientä oravanpoikasta. Itse en ottanut osaa Kurren pelastusoperaatioon ennen kuin päivänä jolloin Kurre lopulta kuoli. Ehdin kuitenkin ihastua sokeaan pikku reppanaan sen viimeisenä elinpäivänä. Jotakin ratkaisevaa oli muuttunut.

Kurre haudattiin Puuhapete-kenkälaatikossa lämpöisessä pipassansa kukkapenkkiin ruusupensaan alle. Kurre in memoriam.

Episodi 2 – Jospa eläin

Lasten innostus eläimen hoitamiseen sai minut muistamaan kaikki vuosien varrella torppaamani eläinkeskustelut. Minäkin aloin vakuuttua siitä, että lapset voisivat jo ihan oikeasti osallistua lemmikkieläimen hoitoon. Ja lemmikkieläin voisi opettaa lapsille pitkäjänteistä vastuunottoa ja lemmikkieläin voisi olla hyvä harrastus.

Ja ennen kaikkea minä voisin ottaa lemmikkieläimen.

Aloimme tutkia vaihtoehtoja. Osa perheestä on allergisia, joten akvaarion ja kilpikonnan lisäksi yksi vaihtoehto oli ulkokoira. Jostakin syystä nimenomaan ulkokoira tuntui hyvältä vaihtoehdolta ja valinta supistui siperianhuskyn, alaskanmalamuutin ja parin muun koirarodun väliseksi kauneuskilpailuksi. Minua kiinnosti vetokoirien voima ja mahdollisuus yhdistää koiraharrastusta vaeltamisharrastukseeni.

Kävimme katsomassa huskyjä. Perinteiset valjakkokoirat olivat ainakin vierailukennelissämme vähän villejä ja lapsia jänskätti niin suuri koirien määrä.

Seuraavaksi kävimme katsomassa alaskanmalamuutteja ja minä olin myyty. Näin elämäni upeimman koiran, kookkaan alaskanmalamuutin, ja halusin juuri tuollaisen. Tyttäreni oli myyty myös. Muu perhe jäi miettimään.

Loppujen lopuksi valintamme oli alaskanmalamuutti, ennemmin tai myöhemmin.

Episodi 3 – Alaskanmalamuutit

Koiria, varsinkaan vähän erikoisempia koiria, ei sitten ostetakaan ihan marketista. Pentueita on myynnissä rajallisesti ja mietimme kovasti milloin koiran voisimme hankkia. Alaskanmalamuuttien ja ulkokoiran tapauksessa päätimme ottaa kaksi koiraa, jotta niistä on ulkona seuraa toisilleen. Samalla koiravoimaa olisi vetokoiraharrasteluun riittävästi.

Jotenkin löysimme alaskanmalamuuttimme Kajaanista ja heti. Yövuorosta palasin peräkärryn kanssa ja jatkoimme suoraan Rauta-Otraan hakemaan pitkää puutavaraa, josta syntyisi pomminvarma koppi puolen lehmän kokoiseksi kasvavalle koiralle. Rakentaminen jatkui yöhön ja seuraavaan päivään, jolloin tyttäreni ja vaimoni hakivat koiramme.

Episodi 4 – Koiraihminen

Nyt meillä on sitten kaksi alaskanmalamuuttia, ja hyvä harrastus yli kymmeneksi vuodeksi ja varmaan pidempäänkin.

Sitten kun kävelen vastaan ja kyselen että “onks teillä tullut jo” tai kutsun koiraani persoonapronominilla “hän” niin muista katsoa ymmärtävästi, tämä takinkääntö lienee peruuttamaton.