Näyttää siltä, että keski-ikäinen perheenisä pääsee lähinnä töissä tai lasten kanssa rock-konserttiin.

Tämän kesän konsertti oli HeviSaurus. Yllättävän hyvä, liskot osaavat soittaa ja he ovat kopioineet ansiokkaasti vanhan (dinosauruksen) arvostamat KISSin, Manowarin, Gary Mooren ja Iron Maidenin tyylit ja joitakin riffejäkin.

Asut ovat kohderyhmään purevat, joskin vanha roudari vähän hihitteli kun yksi jamppa lähti kaiutinväijystä ja juoksemaan solistin perässä eikä solisti nähnyt perässä juoksevaa roudariparkaa kun dinosauruspuvussa on pieni katseluaukko ja putkinäkö. Noo, repsottava laite saatiin kuin saatiinkin teipattua HeviSauruksen vyöhön. Rock on!

Isi ja poika

Tytärkin diggailee

Riffi Raffi

Muffi Puffi ja Milli Pilli

Komppi Moppi

Herra Hevisaurus

Herra Hevisaurus

Herra Hevisaurus

Herra Hevisaurus

Herra Hevisaurus

Jami on rakentanut terraariota jo keväästä, ja sinne oli tarkoitus ottaa parta-agama. Aloitimme terraarion rakentamisesta ja poika sai opiskella liskoasioita kunnes osaisi pitää huolta terraarionsa asukkaasta. Matkan varrella selvisi, että liskon lisäksi tarttis kasvattaa sapuskat myös, siis heinäsirkkoja ja joitakin toukkia pitäisi ilmeisesti kasvattaa puoliteollisessa mittakaavassa. Torakat vaimokulta kielsi heti alkuunsa.

Projektin laajuus ajoi miettimään kasvissyöjän hankkimista terraarioon lihansyöjän sijaan.

Tässä vaiheessa näyttämölle tuodaan pahvilaatikossa nelivarvaskilpikonna. Pääosan esittäjä saa nimen Korsto (joo, olin mukana nimeämisprosessissa).

Korsto ulkoilee

Korsto ulkoilee

Kuvissa Korsto ulkoilee. Vähän omistajansa nyrkkiä isompi matelija on aika viidakossa puolitoista viikkoa helteessä rauhakseltaan kasvaneessa pihanurmikossa.

 
Jouluna pitää olla piparkakkutalo. Lapsilla tuli “yllättäen” erimielisyyttä siitä, että millainen talon pitäisi olla. Vaimokulta ratkaisi ongelman lupaamalla lapsille, että jokainen saa tehdä oman piparkakkutalon. Ihan ilman katseita ei kuulemma pääse ulos Euromarketista kun ostaa kuusi kiloa piparkakkutaikinaa.

Innokkaita rakentajia oli loppujen lopuksi neljä viidestä, Allu 1v keskittyi lähinnä kähveltämään talojen osia ja koristeita. Piparinmuruja ja ranskanpastilleja imuroidaan Allun piiloista vielä varmaan tammikuullakin.

Jami teki mummolan.

Jimi teki muumitalon. Kuusiosaisen katon kokoaminen vaati tekniikan ylioppilaan, pätkän talouspaperirullaa ja pitkän pinnan, se oli ehkä projektin haastavin rakenne.

Onsku teki ihan vaan piparkakkutalon.

Ranen piti saada linna, ja iskällä lähti suunnittelutyö vähän lapasesta kun linnan piti kuulemma olla iso. Tulostin löytämäni ohjeet A4:n sijaan A3:lle ja linna hieman kasvoi… Parista kilosta taikinaa saa tosiaan jonkun verran mutusteltavaa… :O)

Pari päivää näitä rakenneltiin.

Isovanhemmat saavat talot, joten meille jää tuhottavaksi vain kaksi.

Studion rakennukseen ei hirviästi ollut aikaa ja mahdollisuutta kun Allu jatkoi herkkupalojen kähveltämistä… Kuvasta näkee että valona oli yksi läpiammuttava sontsa aika lähellä. Ei mitään erityisen hienoa tällä kerralla, mutta ihan kivat kuvat tuli olosuhteisiin nähden.

Hyvää joulun odotusta!

 
Päätimme ottaa joulukorttikuvan itse, ja kuin taikaiskusta maahan satoi jouluinen lumivaippa. Perjantain valoisa aika luisui kuitenkin käsistä ja kuvaushetki siirtyi lauantaille, jolloin lumi alkoi jo sulaa pois. Lisäksi ilma oli hämärän sumuinen, joten kuvauspaikkaa sai hetken etsiä pihapiiristä.

Studio pihalla

Paikaksi valitsin paskavatkaamon rinteen, jossa oli kohtuudella puhdasta ja koskematonta lunta. Etupihahan oli jo täynnä vihreitä raitoja kun tenavat olivat pyöritelleet ennätyssuuria lumipallojaan, ja puista lumi oli jo putoillut hävittäen sydäntalvisen metsän illuusion. Valoa oli sen verran vähän, että päätin käyttää suosiolla salamavaloa. Kaksi Canonin pikkusalamaa siis jalustoille ja eteen valkoiset sontsat. Arvelin kuvaustilanteen muodostuvan varsin kiireiseksi, joten laitoin tehot aika pienelle: Pienempi salama 1/4 -teholle ja isompi saman valotehon luomiseksi vielä kolmannesaukkoa pienemmälle. Pienellä teholla salaman voi posauttaa nopeammin uudelleen, eikä täyteen latautumista tarvitse odottaa useita sekunteja.

Kamat hangessa

Päätin käyttää myös vallitsevaa valoa hieman valaisemaan taustaa, mutta toisaalta ajattelin irrottaa kohteen taustasta paitsi aukolla myös valolla, joten vallitsevan valon alivalotin aukkopykälän verran. valotusajaksi valitsin 1/100 ja aukoksi 5.6. Valotuksen mittasin räpsimällä, chimppaamalla ja säätämällä herkkyyttä ja ISO-luvuksi tuli 320, mikä on ihan ok kun kuva on tarkoitus tulostaa A5-korttiin. Hyvä ominaisuus tuo kameran histogrammi, muutamalla räpsyllä sai valotuksen kuntoon. Jami seisoi mallina, jotta sain ihon valotuksen kohdalleen lumesta ja mustista vaatteista huolimatta.

Valmistautumista

Ei muuta kuin kohde hollille eli hallittu kaaos alulle. Pulkka hankeen ja Allu pulkkaan, hän kyllä istuisi siinä minuutin pari. Koiria pelkäävä Jami takakulmaan polvilleen, Jimi ja Rane paikoilleen, Onsku katsomaan koiria ja koirat suunnilleen paikoilleen. Ja kuvaamaan.

Jälkeenpäin tarkistin kuvien metadatasta kauanko varsinaiseen kuvaamiseen meni. 19 sekuntia ja kymmenen kuvaa, joista sitten sai valita kahden kuvan väliltä sen paremman. Huh.

Aika hyvä rutiini on, vaikka suht vähän on tullut viime aikoina kuvattua. Kuvassa on kuitenkin kaikki naamat näkyvillä ja valot ihan jees, ja itse asiassa ihan kiva tunnelma.

Valmis kortti

Hyvää joulun odotusta!

Lähtöruutu

Halusin joskus perskouluikäisenä kultahamsterin. En saanut suloista pikku jyrsijäpalleroani, joten kiinnostus lemmikkieläinharrastukseen sitten jäi. Harrastin klassista musiikkia, ohjelmointia ja sen sellaista.

Myöhemmin kehitin jonkilaisen lemmikkieläinvastaisuuden, kun kokemukset lemmikkieläimistä olivat lähinnä koomisella tavalla vastenmielisiä. En oikein pystynyt ymmärtämään miksi koiraa puhutellaan persoonapronominilla “hän”. Minulle eläin on “se” ja eläimillä on jokin tarkoitus, kuten metsästys, maito, ravivoitto tai meetvursti.

Episodi 1 – Kurre Ristilä

Välikaton riesa, Orkku-oravaksi ristitty pihamme asukki ilmeisesti menehtyi kun välikatosta alkoi putoilla oravanpoikasia. Vaimoni pelasti yhden välikaton raosta roikkuvan reppanan, johon koko muu perhe ihastui. Eipä olllut eläinlääkärikään nähnyt niin pientä oravanpoikasta. Itse en ottanut osaa Kurren pelastusoperaatioon ennen kuin päivänä jolloin Kurre lopulta kuoli. Ehdin kuitenkin ihastua sokeaan pikku reppanaan sen viimeisenä elinpäivänä. Jotakin ratkaisevaa oli muuttunut.

Kurre haudattiin Puuhapete-kenkälaatikossa lämpöisessä pipassansa kukkapenkkiin ruusupensaan alle. Kurre in memoriam.

Episodi 2 – Jospa eläin

Lasten innostus eläimen hoitamiseen sai minut muistamaan kaikki vuosien varrella torppaamani eläinkeskustelut. Minäkin aloin vakuuttua siitä, että lapset voisivat jo ihan oikeasti osallistua lemmikkieläimen hoitoon. Ja lemmikkieläin voisi opettaa lapsille pitkäjänteistä vastuunottoa ja lemmikkieläin voisi olla hyvä harrastus.

Ja ennen kaikkea minä voisin ottaa lemmikkieläimen.

Aloimme tutkia vaihtoehtoja. Osa perheestä on allergisia, joten akvaarion ja kilpikonnan lisäksi yksi vaihtoehto oli ulkokoira. Jostakin syystä nimenomaan ulkokoira tuntui hyvältä vaihtoehdolta ja valinta supistui siperianhuskyn, alaskanmalamuutin ja parin muun koirarodun väliseksi kauneuskilpailuksi. Minua kiinnosti vetokoirien voima ja mahdollisuus yhdistää koiraharrastusta vaeltamisharrastukseeni.

Kävimme katsomassa huskyjä. Perinteiset valjakkokoirat olivat ainakin vierailukennelissämme vähän villejä ja lapsia jänskätti niin suuri koirien määrä.

Seuraavaksi kävimme katsomassa alaskanmalamuutteja ja minä olin myyty. Näin elämäni upeimman koiran, kookkaan alaskanmalamuutin, ja halusin juuri tuollaisen. Tyttäreni oli myyty myös. Muu perhe jäi miettimään.

Loppujen lopuksi valintamme oli alaskanmalamuutti, ennemmin tai myöhemmin.

Episodi 3 – Alaskanmalamuutit

Koiria, varsinkaan vähän erikoisempia koiria, ei sitten ostetakaan ihan marketista. Pentueita on myynnissä rajallisesti ja mietimme kovasti milloin koiran voisimme hankkia. Alaskanmalamuuttien ja ulkokoiran tapauksessa päätimme ottaa kaksi koiraa, jotta niistä on ulkona seuraa toisilleen. Samalla koiravoimaa olisi vetokoiraharrasteluun riittävästi.

Jotenkin löysimme alaskanmalamuuttimme Kajaanista ja heti. Yövuorosta palasin peräkärryn kanssa ja jatkoimme suoraan Rauta-Otraan hakemaan pitkää puutavaraa, josta syntyisi pomminvarma koppi puolen lehmän kokoiseksi kasvavalle koiralle. Rakentaminen jatkui yöhön ja seuraavaan päivään, jolloin tyttäreni ja vaimoni hakivat koiramme.

Episodi 4 – Koiraihminen

Nyt meillä on sitten kaksi alaskanmalamuuttia, ja hyvä harrastus yli kymmeneksi vuodeksi ja varmaan pidempäänkin.

Sitten kun kävelen vastaan ja kyselen että “onks teillä tullut jo” tai kutsun koiraani persoonapronominilla “hän” niin muista katsoa ymmärtävästi, tämä takinkääntö lienee peruuttamaton.

 
Tänä talvena on hiiriä ja myyriä piisannut. Määrä alkoi konkretisoitua jyrsijöiden tuhotessa kasvihuonesatomme, hiiirten tehtyä jonkun sortin joukkoitsemurhan kasvihuoneessamme ja kuistimme välikatossa (myrkyllä saattoi olla osuutta asiaan), ja myyrien vilistellessä istutusten väliä omia pikku polkujaan. Aamulehti peesailee kirjoittamalla kaikkien aikojen myyrävuodesta. Aargh!

Episodi 1 – Sodanjulistus

Loukkuja. Paljon loukkuja. Loukuilla pitäisi saada hengiltä ainakin se aamupalakaveri, joka aamuisin hiljalleen pistelee poskeensa keittiön ikkunalaudan pelargoniat ja pakenee sitten keittiön seinän sisään.

Toisena yönä hiiri osuu loukkuun, putoaa loukkuineen ikkunalaudalta ja pakenee vapauteen.

Jyrsijät – Maallemuuttaja 1-0.

Episodi 2 – Mätki myyrää

Lapset saivat joululahjaksi eri veikeän “Mätki myyrää” -pelin. Pelissä pitää nuijalla murjoa myyriä aina kun niiden valopää välähtää tai ne päästävät oman spesiaaliäänensä. Kieltämättä hauskaa.

Pelissä opitut jalot taidot siirrettiin välittömästi pihaleikkeihin, ja myyrien mätkiminen olikin parasta välipäivien puuhaa. Hengiltä saivat ainakin neljä, mutta touhu oli pakko lopettaa kun ekaluokkalaisemme vei myyrän taksilla kouluun.

Jyrsijät – Maallemuuttaja 2-0.

Episodi 3 – Lomamatka

Vietimme juuri viikon talviloman Vuokatissa. Ehdin jo etukäteen hirvitellä millaiseksi jyrsijäpopulaatio onkaan villiintynyt poissaollessamme.

Poissaollessamme pihapiiriimme uskaltautui lumikko, joka söi pois kaikki jyrsijät.

Olisi kai vain pitänyt ymmärtää lähteä ja jättää homma pikkupedoille jo marraskuussa.

Miltei kolmenkymmenen vuoden odotus on päättymässä. Jami on nyt sen ikäinen että hänet oli helppo houkutella R/C-harrastajaksi eli kiinnostumaan radio-ohjattavista autoista.

Homma piti tietenkin valmistella huolella jotta kiinnostus heräisi. Kaikista radio-ohjattavista vempaimista valitsin autot, lennätettävät vehkeet kun tarvitsevat enemmän ilmatilaa kuin pihallamme turvallisesti on. Veneitä voi uittaa vain kesällä eikä omaa rantaa ole. Autoista vielä valitsin monsterit, joilla voisi ajaa koko lailla joka puolella pihaa. Polttomoottorit hylkäsin kuumina, sotkuisina, äänekkäinä ja kun polttoainekin on myrkyllistä.

Talouteen tulee siis sähkömonstereita, tietenkin kaksi jotta iskäkin saa ajaa.

 YouTube-videoiden avulla poika innostui asiasta ihmeen nopeasti ja ajoharjoittelu Nikkoautoilla tenniskentällä on alkanut. Eipä tarvinnut kauaa ajella Nikkoautoilla radalla että poika huomasi radalla ajamisen hieman haastavammaksi kuin ihan vaan vapaan toheltamisen. Mutta nopeastihan tuon oppi, enää ei iskä voita puolet hitaammalla autolla.

 Pimpattu Nikko: Paristokäyttöinen pikkunikko piti konvertoida akuille ja kun piti saada vauhtiakin edes vähän (kuusi volttia jännitettä) niin pari akkua tuli sitten katolle…

Nyt on illat tutkittu nettiä ja löydetty akut, laturit ja autot. Vaimo on puhuttu ympäri. Radan suunnittelu hiekalle ja asfaltille on käynnissä ja radan reunusmateriaaleja mietitään.

Hauskaa!

Parin vuoden toppuuttelun jälkeen appivanhemmat jyräsivät maallemuuttajan ja poikamme Jimi sai rummut. Aiemmin musiikkia ja soittamista harrastaneena minut velvoitettiin auttamaan poika alkuun kannujensa kanssa. Ikinä en ole rumpuja kolistellut, vaan kokemukseni rajoittuu pianon ja klarinetin soittoon sekä joitakin vuosia sitten hankkimani koskettimiston räpläämiseen.

Koskettimiston kanssa tuli aikanaan vastaan pitkän tauon jälkeen eri käsillä eri asioiden soittaminen, klarinettihan on soitin jolla soitetaan yksi ääni kerrallaan. Eri käsillä eri asioiden soittaminen oli hieman hankalaa, mutta siihen tottui kyllä. Nyt kun koskettimisto on kerännyt noin kolmen vuoden pölyt tuntui rumpusetti aikas haasteelta.

Jostain kumman syystä muuten web 2.0 -epäyhteensopiva dinosaurus sukelsi nettiin etsimään rumpualkeita. Tilastollinen ihme tapahtui ja sokea kana löysi jyvän. Aiemmin musiikkia harrastaneelle voi suositella rumpualkeita www.rockway.fi -palvelusta. Kun en ollut ihan varma miten setti edes kootaan, pääsin alkuun rockwayn videoilla. Ja perus-8-osa-rock-komppi tulee jo luontevasti, harjoittelussa on päästy 8-osa-basariharjoituksiin. Kyllä se siitä lähtee. Palvelu on maksullinen.

Vielä kun sais sen Jiminkin innostumaan… :O)

Viides Ristilä on maailmassa. Pikkuinen syntyi 2.5.2008 perjantaina, mutta iskä on ollut sen verran kiireinen että kuvat ehtivät kamerasta tietokoneelle ja nettiin vasta tänään.

“Allu” on tyttö, syntymäpaino 3600 grammaa ja syntymäpituus neidillä oli 51 cm.